3. syyskuuta 2011

Roskaruokapäivä

Taas meni tämän päivän menu uusiksi ajanpuutteen vuoksi. Suunnitelmat kunnon makumatkasta Amerikkaan jäi tällä kertaa väliin. Sopivaa sapuskaa ei vaan löytynyt. Ei sellaista, jota olisi jaksanut tai ehtinyt väsätä. Mutta kirjoista löytyi kyllä niin herkullisia juustokakku- ja pecanpähkinäkakkuohjeita, että niitä on aivan pakko kokeilla pikapuolin. Tosin täytyy kyllä tyytyä tekemään pikkukakkuja tai pyytää apujoukkoja kakkujen tuhoamiseen. Kovin montaa juustokakkua ei meidänkään perhe saa tuhottua.

Kun ideat sapuskoihin oli tänään vähissä, päädyin tekemään kunnon kääpiöpurilaisia. Näitä hampurilaisia olen tehnyt hyvällä menestyksellä viimeiset parikymmentä vuotta. Enkä vieläkään ole oppinut, että joskus vähempikin piisaisi. Näillä saa helposti hankittua kunnon ähkyn. Seuraksi tein coleslaw-salaattia ja krokettiperunoita. Aikamoinen kaloripommi, mutta hyvää!

Kääpiöpurilaiset
 (4kpl)

4 sämpylää
400-500g jauhelihaa
4 kananmunaa
öljyä
4 viipaletta cheddarjuustoa
suolaa
pippuria
2 tomaattia
pala kurkkua
2 sipulia
salaattia
ketsuppia
sinappia
majoneesia

Yleensä teen yhden hampurilaisen kerrallaan, niin jokainen saa lämpimän hampurilaisen syödäksensä. 

Huuhtele salaatinlehdet, viipaloi kurkku ja tomaatti ja leikkaa sipulit renkaiksi. Kuullota puolet sipulirenkaista öljyssä. Jaa jauheliha neljään osaan ja taputtele ohuiksi pihveiksi. Kuumenna öljy pannussa ja laita pannuun sämpylän alapuoli, yksi pihvi ja kananmuna. Kannattaa siis käyttää mahdollisimman isoa pannua. Kun käännät pihvin, mausta paistettu puoli suolalla ja mustapippurilla. Käännä myös sämpylä kertaalleen. Kananmunan voi maustaa esim. suolalla, pippurilla ja chilijauheella. Nosta hieman ruskistunut sämpylän alapuoliska lautaselle ja nosta sämpylän kansiosa paistumaan. Käännä pihvi ja mausta toinenkin puoli. Nosta paistunut pihvi sämpylälle ja laita juustoviipale päälle. Tämän päälle voi nostaa kuuman kananmunan, niin juusto sulaa mukavasti. Sitten vain väliin salaattia, tomaattia, kurkkua, tuoreita ja kuullotettuja sipulirenkaita ja mausteita oman maun mukaan.

Joskus innostun tekemään hampurilaisten kastikkeeksi chili- tai valkosipulimajoneesia. Eli maustan vain majoneesin joko valkosipulimurskalla tai chilijauheella. Kannattaa tehdä majoneesi hyvissä ajoin ja antaa maustua kannellisessa rasiassa jääkaapissa.



Tämän hampurilaisen salaisuus on tuossa pihvissä ja paistetussa sämpylässä. Sämpylän pinnasta saa ihanan rapean öljyssä paistamalla. Eikä tuo pihvi kaipaa mausteeksi muuta kuin suolaa ja pippuria. Tässä tapauksessa yksinkertainen on hyvää!

Coleslaw:n ohjeen nappasin vanhasta Ruutukokki-keittokirjasta. Salaatin kastiketta varten sekoitin desiin majoneesia ruokalusikallisen valkoviinietikkaa, 0,5tl sinappijauhetta, ripauksen suolaa ja pippuria. Majoneesin voi korvata kermaviilillä. Annoin kastikkeen maustua jääkaapissa salaatin valmistamisen ajan. Salaattia varten suikaloin 200g kaalta ja raastoin yhden porkkanan ja palan kurkkua karkeaksi raasteeksi. Kurkkuraasteesta puristin enimpiä nesteitä pois. Lisäksi leikkasin yhden varsisellerin varren ohuiksi viipaleiksi ja silppusin hieman persiljaa. Sitten vain salaattiainekset ja kastike sekaisin ja salaatti hetkeksi kylmään maustumaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti