3. tammikuuta 2012

Makaronipuusterii

Tämän päiväisessä ruoassa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta rustataan nyt siitäkin muutama sananen. Tytön pyynnöstä tein makaronilaatikon. Tai siis makaronipuusterii, niinkuin tuo neiti on kyseistä ruokaa kutsunut pienestä pitäen. Tuo on siitä kiva ruoka, että sen voi tehdä niin monella tavalla. Tämän päiväinen kokeilu oli munaton ja maidoton versio. Ihan ok tuo oli, mutta kyllä mä siitä maitoisesta makaronilaatikosta tykkään enemmän. Mausteiden kanssa olin näköjään turhankin pihi. Alkuperäisen ohjeen löytää Yhteishyvän sivuilta nimellä allergisen makaronilaatikko. Mä vähän muuttelin ainesmääriä, joten laitan ohjeen sen mukaan.

Makaronilaatikko ilman maitoa ja munia

5dl makaronia
1 iso sipuli
400g jauhelihaa
3tl paprikajauhetta
mustapippuria maun mukaan
0,5-1tl suolaa
5-6dl lihalientä
Päälle:
1-2rkl korppujauhoja

  Keitä makaronit vain puolikypsiksi, jotta ne imevät nestettä vielä uunissa. Kuori ja hienonna sipuli. Paahda jauheliha ja sipuli kevyesti pannulla. Mausta. 
  Sekoita jauhelihaseos ja makaronit keskenään. Kaada voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle lihaliemi. Ripottele pinnalle korppujauhot.
   Paista 200 asteessa n. 45 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti