23. helmikuuta 2012

Kevättää

Kyllä huomaa, kuinka yhä pidemmät päivät saa kevättä rintaan. Eikä keväisiä fiiliksiä vähennä ollenkaan nuo innokkaasti lauleskelevat pikkutirpuset! Ihanaa! Pian saa alkaa suunnittelemaan kevään ja kesän istutuksia ja että mitähän sitä tänä vuonna yrittäisi kasvattaa tuolla meidän pikkuruisella kasvimaalla. Peruna on ihan ehdoton ja mansikoita löytyy, mutta kaikki muu aina vaihtelee. Oman maan potut on kyllä ihan parasta. No, onhan siihen vielä aikaa, kun niitä pottuja lautaselle saa. Mutta saan mä jo täpistellä, jos mä haluan.

Kevään tulon huomaa myös siitä, että mä haalin ympärilleni kaikkea keltaista ja vaaleanvihreää. Kirpparilta mukaan lähteneet vihertävän keltaiset keittiön matotkin piristää kummasti. Ja laitoin äitini ostamaan mulle keväänvihreän pöytäliinan, kun en täältä meidän kaupungista sellaista löytänyt. Ja näkyyhän tuo kevät vähän ruoassakin. Ihanat appelsiinit ja kaikki vihreä on ihan pakko ostaa ja syödä.

Ja sitten joutavat turinat sikseen ja ruokajuttuihin.... Kokkailuun mulla ei tänään kauheasti aikaa mennyt, kun tuhottiin eiliset tähteet. Mutta kun halusin edes vähän omaa aikaa, niin innostuin tekemään pikkuruisia alkupalaleipiä ja appelsiinirahkaa. Mulla on sellainen Saarioisten vanha keittokirja ja sitä selatessani löysin hienon kuvan pienistä alkupalaleivistä. Olis aika kivaa joskus tehdä oikein iso läjä kaikenlaisia pieniä leipiä ja pitää vaikka teekutsut. Vaikka onhan niissä leivissä aikamoinen väkertäminen. Siinä kirjassa ne vaan näytti niin herkullisilta ja aika söpöiltäkin. Niinpä tein meille pikaisesti semmoisia tomaatti-sipulileipiä ja kananmunaleipiä. Neidiltä jätin sipulit pois ja mun kananmunaleipään pääsi vielä anjovistakin. Muut ei semmoisen herkun päälle ymmärrä yhtään mitään. Neitiseni oli niin iloinen mun puolesta, kun saan syödä koko anjovispurkillisen ihan yksin :)


Tuo appelsiinirahka oli oikein pirtsakkaa ja hyvää. Eikä turhan makeaa. Ohje on tällä kertaa lähtöisin Me-lehdestä. Mä käytin tuohon vaniljakastiketta, kun se sattui ensimmäisenä kaupassa osumaan silmään. Mietin hetken rahkaa tehdessä, että lisäänkö sokeria ollenkaan, mutta laitoin kuitenkin. Appelsiini on kuitenkin sen verran kirpeää, että kyllä se sen sokerin tarvitsi.

Kevyt appelsiinirahka

2 appelsiinia
2-2,5dl kevytvispiä tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
0,25dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
1prk(250g) maitorahkaa
 2rkl pähkinärouhetta

 Kuutioi kuoritut appelsiinit, ota leikkuulaudalle valuva mehu talteen. Vatkaa jääkaappikylmä kevytvispi tai vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokerit ja rahka ja sekoita sileäksi. Lisää appelsiinikuutiot ja -mehu. Annostele laseihin ja ripottele pähkinärouhe päälle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti