18. maaliskuuta 2012

Flirtin' with disaster

Onpas taas ollut oikea säätöpäivä. Joku on ilmeisesti yön aikana laittanut mun käsien tilalle vasemman jalan saappaat. Siltä ainakin tuntui tuolla keittiössä pyöriessä. Mikään halunnut pysyä mun käsissä tai pystyssä mun läheisyydessä. Musta tuntuu, että oon tehnyt kauheasti kaikkea saamatta kuitenkaan mitään ihmeellistä aikaan. Ruokasuunnitelmatkin meni vielä kerran uusiksi, kun en taas malttanut lukea ohjeita ajoissa. Vaikka oon Pekingin ankkaa tehnyt aikaisemminkin, niin enhän mä muistanut, että sen tekeminen ottaa noin valtavasti aikaa. Eikä se lintu ollut edes sulanut kunnolla, kun olisin aloittanut sen valmistamisen. Ruoaksi tein sitten ihan vaan makkarakastiketta ja perunoita ja ankka saa odottaa huomiseen.

Ajattelin päivällä aikani kuluksi tehdä sellaista kinkku-sipulileipää, kun kerran ainekset oli tullut ostettua jo alkuviikosta. Ja kun kerran on tällainen mämmikourapäivä, niin eihän sen tekeminen mennyt niinkuin elokuvissa. Leivästä olisi pitänyt tulla semmoinen nätti bostonpullan näköinen, mutta mun leipä muistuttaa epämääräistä pötkylää. Vaikka käytin leipoessa paljon jauhoja, jäi taikina leivonta-alustaan kiinni niin ettei sitä saanut mitenkään nätisti rullattua. Mietin hetken, että heitänkö koko klöntin roskiin. Tuumasin sitten, että eipä siinä mitään menetä, vaikka kokeilisin paistaa leivän tuollaisena. Ja ihan hyvä siitä tuli, vaikkei nätti olekaan. Tosin muutaman minuutin kauemmin tuo olisi voinut olla uunissa. Leivän ohje on Seuran herkut-kirjasta.

Kinkku-sipulitäytteinen puustileipä

Taikina:
2dl vettä
25g hiivaa tai 1pss(11g) kuivahiivaa
ripaus sokeria
1tl suolaa
3rkl öljyä
5-6dl vehnäjauhoja
Täyte:
voita tai öljyä
3 keskikokoista sipulia
250g palvikinkkua
persiljaa
0,5tl suolaa
vastajauhettua mustapippuria
Voiteluun:
kananmunaa
Pinnalle:
seesaminsiemeniä

  Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Kuivahiivaa käytettäessä lämmitä vesi 42-asteiseksi ja lisää hiiva pieneen jauhomäärään sekoitettuna. Lisää sokeri, suola ja öljy ja alusta jauhot taikinaan. Anna taikinan kohota peitettynä puolisen tuntia.
  Tee taikinan kohotessa täyte. Kuori ja hienonna sipulit ja hauduta ne kullankeltaisiksi vähässä rasvassa. Hienonna kinkku ja ruskista sekin kevyesti. Lisää hienonnettu persilja ja mausteet. Myös kuivattu persilja käy.
  Kauli kohonnut taikina noin 40*50cm levyksi. Kannattaa käyttää paljon jauhoja, että saa taikinan rullattua! Levitä täyte levylle. Kääri levy rullalle ja leikkaa noin 10-11 palaan. Pane palat leikkauspinta ylöspäin voideltuun irtopohjavuokaan. Anna kohota hyvin.
  Voitele leivonnainen munalla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista 175-asteen uuninlämmössä noin tunnin ajan.


Mun huono tuuri jatkui ankkaa paistaessa. Älykkäänä otin kiinni kuumasta uuniritilästä ilman patakintaita. Enkä vaan kerran vaan kahdesti. Ensimmäisellä kerralla ihmettelin, että mikähän sihahti. Toisella kerralla tajusin, että sormet palaa. Yhdeksän sormea kymmenestä sai kivan polttomerkin. Neiti ja kaverinsa oli just koulussa oppinut ensiapua ja tärkeänä löivät mulle pakastevihannespussin kouraan ja jokainen sormi sai kivan sidetupon. Eihän ne tupot auttaneet eikä pysyneet, mutta saivatpa likat treeniä. Niin ja onneksi ukko haki perjantain semmoista homeopaattista ainetta, jonka pitäisi auttaa palovammoihinkin. Täytyy testata. Kun tämä näpytteleminen on nyt hieman tuskallista, niin kirjoittelen tuon ankan ohjeet huomenna.

Niin joo, päivän iloinen ruokajuttu oli appivanhemmilta saatu savustettu lohenpalanen. Se on vaan niiin herkkua! Enkä anna muille palaakaan vaan syön kaikki itte. Tai saa nuo muut ihan vähän jos haluavat. Kalasta puheen ollen, taidan painua tekemään kalaisan iltapalaleivän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti