17. maaliskuuta 2012

Meet the beef

Pian täytyy lähteä piipahtamaan yhden rokki-kukon (vai jokohan voi sanoa ukon) synttäreillä, mutta jospa sitä pikaisesti jotain kirjoitteli. Vaikka taitaa tuo kyseinen herra olla mun kanssa samaa ikäluokkaa, joten en mä ihan vielä ukottelisi.

Tämä päivä on ollut niin täynnä touhua ja tohinaa, eikä aikaa keittiössä puuhasteluun juurikaan ole ollut, täytyi ruoan olla taas pikaista. Suunnitelmat tämän päivän syömisistä on vaihtunut jo pariin otteeseen. Alkuperäinen suunnitelma nuudelipannusta vaihtui ensin Pekingin ankkaan, kun kerran sitä pakastinta täytyisi saada tyhjäksi. Mutta enhän mä muistanut eilen illalla hakea sitä kvaakkua sulamaan, niin tehdään se sitten huomenna. Suunnitelma c oli pikaiset sveitsinleikkeet ja pakkasesta löytynyt krokettiperunapussi. Pikaruoaksi tämä oli oikein hyvää! Tosin pihvit oli niin järjettömän kokoisia, ettei mulla ollut toivoakaan saada omaani kokonaan tuhottua.

Sveitsinleikkeet
(2kpl)

4 porsaan sisäfileepihviä
2-4 viipaletta pekonia
2-4 paksuhkoa viipaletta juustoa
suolaa
pippuria
Leivittämiseen:
vehnäjauhoja
1 kananmuna
korppujauhoja
ripaus suolaa
Paistamiseen:
öljyä ja voita

  Ota lihat huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen valmistamista. Nuiji lihat ohuiksi pihveiksi. Levitä kahdelle pihville juusto- ja pekoniviipaleet ja paina toiset pihvit päälle. Mausta pihvit suolalla ja pippurilla. Mä unohdin siinä tohinoissani pippurit ja lisäsin ne sitten korppujauhojen sekaan.
  Laita vehnäjauhot, kananmuna ja korppujauhot kukin omalle lautaselleen. Vatkaa munan rakenne kevyesti rikki. Sekoita korppujauhojen sekaan pieni ripaus suolaa. Pyöräytä pihvit ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Kannattaa käsitellä varoen, ettei juustot ja pekonit lähde välistä karkuteille.
  Kuumenna iso paistinpannu kuumaksi ja lisää pannulle öljyä ja voita. Paista pihvit molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Kääntämisessä kannattaa olla varovainen, ettei pinta lähde irti.


Mutta nyt pakkelit naamaan ja tämä mamma uskaltautuu ihmisten ilmoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti