16. huhtikuuta 2012

Maasta se pienikin ponnistaa

Oih! Meidän pihassa on vauvaraparpereja. Ja pikkuruisia ruohosipulin alkuja ja ja.... Mä nautin suunnattomasti keväästä kun luonto alkaa heräillä. On aivan ihanaa pyöriä ympäri tonttia ja ihmetellä, että mitäs kaikkea tuolla pihalla kasvaakaan (eli mitä en oo saanut vielä tapettua...). Mä oon oikeasti tosi onneton puutarhaihminen, mutta jotain sentään pysyy hengissäkin. Noita vanhoja marjapuskia en oo saanut hengiltä, vaikka muutama niistä mun mielestä joutaiskin pois. Me kun ei millään saada tuhottua sitä määrää karviaisia mitä meidän puskissa kasvaa.

Mutta se siitä ihmettelystä. Tänään oli taas kerran broileripäivä. Aikataulujen painaessa päälle täytyi ruoka saada tehtyä pikaisesti. Senpä vuoksi kokeiluun pääsi tänään omenatarhan broileri. Ohjeessa kehoitettiin nauttimaan kastike riisin tai tagliatellen kera, mutta minä turvauduin tällä kertaa couscousiin. Hyvin sopi tuokin. Ja ensimmäistä kertaa onnistuin tekemään couscousia, joka edes vähän maistui jollekin ja jonka sai syötyä ilman että se takertuisi kitalakeen tai kurkkuun. Kehitystä, kehitystä... Yhtään en taas tiedä, että mistä lehdestä tai lippulappusesta tuo kanasoosin ohje on mun mappeihini eksynyt. Mutta ihan kiva ja nopea arkisapuska tuo oli.

Omenatarhan broileri

400g broilerin rintafileetä tai valmiita suikaleita (käytin maustamattomia)
1tl suolaa
0,25tl rouhittua mustapippuria
1 sipuli
2rkl öljyä
2dl omenamehua
1tl kuivattua rakuunaa
2-3 omenaa
100g sulatejuustoa
tuoretta basilikaa tai timjamia

  Suikaloi broilerin rintafileet tai käytä valmiita suikaleita. Ruskista suikaleet kahdessa erässä öljyssä paistokasarissa. Lisää kasariin silputtu sipuli. Sekoita ja kaada omenamehu joukkoon. Lisää kuoritut ja suikaloidut omenat ja mausta rakuunalla, suolalla ja mustapippurilla. Hauduta kannen alla 10-15minuuttia. Sulata joukkoon juusto. Tarkista maku. Ripottele halutessasi pinnalle tuoretta basilikaa tai timjamia. Tarjoa riisin tai tagliatellen kera. Couscouskin käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti