2. toukokuuta 2012

Maailmaa kierrän

Kääpiölinnan valtasi tänään huumaava curryn tuoksu, kun makumatkailtiin Intiaan broilericurryn saattelemana. Ja ihan hyvät curryt tuli. Tosin ei sellaiset mitä mielikuvissani ajattelin. Mä laitoin vahingossa aivan liikaa kookosmaitoa ja senpä takia ruoka oli todella mietoa, mutta oikeastaan aika pehmoisen makuista. Mielikuvissani kaipasin kunnon mausteista ruokaa. Mutta hankalaa on saada tulista currya, jos ruoassa ei ole mitään potkua antavaa. Ja ne loputkin mausteet hukuttaa ylenpalttiseen kookosmaitoliemeen. Mutta eipä hätiä mitiä, pikkuinen tilkka chilikastiketta ja ripaus suolaa lautaselle pelasti paljon. Mietoa intialaista ruokaa kaipaavalle tämä on oikein hyvä ohje. Ruoan kanssa olisi kuulunut tarjota porkkanaraitaa ja roti-leipää, mutta ne jäi tällä kertaa pois. Ohje on kulkeutunut mun mappeihini Me-lehdestä.

Broilericurry

2rkl rypsiöljyä
2tl currya
1pkt (n.400g) maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1 sipuli
1ps(200g) pakastemaissia
2rkl vehnäjauhoja
2dl vahvaa kanalientä
1dl kookosmaitoa
1 vihreä paprika suikaloituna
2rkl kookoshiutaleita
Tarjoiluun:
basmatiriisiä
porkkanaraitaa
roti-leipää

  Kuumenna kasviöljy kasarissa ja kuullota siinä currya minuutti keskilämmöllä. Lisää puolet broilerista ja ruskista kauniin väriseksi. Siirrä kypsä broileri kulhoon ja ruskista loppu broileri. Siirrä nämäkin kulhoon.
  Kuori ja silppua sipuli. Lisää kasariin tilkkanen rypsiöljyä ja kuullota sipulit läpikuultaviksi. Lisää maissi. Ripottele kasariin vehnäjauhot ja sekoita. Kaada joukkoon kanaliemi pienissä erissä seosta koko ajan sekoitellen, jotta saat sileän seoksen. Lisää broilerinliha, kookosmaito ja paprika ja keitä seosta hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes liha on kypsynyt. Ripottele halutessasi valmiin kastikkeen pinnalle kookoshiutaleita.
  Tarjoa keitetyn basmatiriisin kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti