25. kesäkuuta 2012

Kääpiölinnan keltaisempi kanasoosi

Sain blogiini aamusella sähköpostia "Etsi resepti"-palvelusta ja vinkkiä, että Kääpiölinnan voisi jatkossa löytää sieltäkin. Mikäs siinä. Hetken sivustoa selattuani totesin sen kelpo paikaksi. Sivulta löytyi paljon kivoja ohjeita ja blogeja. Käykäähän muutkin vilkaisemassa! Löytyy osoitteesta www.etsiresepti.fi.

Muutakin uutta kivaa on ilmestynyt netin ihmeelliseen maailmaan. Ihanainen ystäväni laittoi pystyyn uuden muffinssiblogin. Sinne pääsee osoitteella herkutteluhetki.blogspot.fi. Blogi on vielä aluillaan, mutta juttua tulee taatusti lisää. Ja sen mitä neidin leipomuksia oon päässyt maistelemaan, niin kaikkea hyväskää on tiedossa.

Muuten tänään on ollut ihan järkyttävä päivä. Tuo mun niin rakas pikkumieheni on ollut varsinainen termiitti. Herra on mm. sekoitellut mun murolusikalla kissojen pottaa, kaatanut maitonsa kissojen kuppeihin (kunhan ensin oli syönyt muutaman kissanruokakikkareen), silpunnut nektariinin keittiön lattialle ja istunut sen muhjuläjän päälle. Eikä siinä edes vielä kaikki, ei lähellekään. Oli suunnaton nautinto, kun sain vihdoin ja viimein lounassalaatin valmiiksi, laitoin pikkumiehen siskonsa vahdittavaksi ja sain rauhassa syödä ja lukea päivän lehden. Tai ei se tauko oikeasti niin rauhallinen ollut, kun pariin otteeseen sain juosta pelastamaan asioita termiitin kynsistä. No, salaatti ainakin oli hyvää vaikka siinä kesäkurpitsaa olikin.


Lämmin kirjolohisalaatti

pieni kerä salaattia
2-3 porkkanaa
pala purjoa
1 pieni kesäkurpitsa
3-4 lehtisellerin vartta (unohdin)
vettä
suolaa
n.400g kirjolohifileetä
sitruunapippuria (laitoin yrteillä maustettua sormisuolaa)
2rkl öljyä
Kastike:
0,5dl öljyä
0,5 sitruunan mehu
ripaus suolaa
ripaus pippuria
2tl sinappia
2tl sokeria
1-2dl hienonnettuja maustevihanneksia (tilli, ruohosipuli, persilja, tms.)

  Tee ensin kastike sekoittamalla kaikki ainekset hyvin keskenään. Anna maustua viileässä salaatin valmistuksen ajan.
  Suikaloi salaatti ja jaa se neljälle annoslautaselle tai isolle laakealle vadille. Suikaloi kaikki kasvikset. Pane porkkanat vähään, suolalla maustettuun kiehuvaan veteen ja keitä 2-3 minuuttia. Lisää muut kasvikset ja keitä vielä minuutin verran.
  Leikkaa kirjohi ohuiksi viipaleiksi. Kypsennä viipaleet nopeasti öljyssä ja mausta sitruunapippurilla. Voit kypsentää kalan myös isompina paloina ja paloitella kypsänä.
  Valuta keitetyt kasvikset ja levitä ne suikaloidun salaatin päälle. Levitä niiden päälle kalapalat. Kaada kastike päälle. Tarjoa heti.


Ruoaksi tein tänään neidin toivomuksesta broileri-sienikastiketta ja riisiä. Tämä kastike sai alkunsa joitakin vuosia sitten, kun olin käymässä äitini luona. Äidin asunnossa kokkailu tarjosi hivenen haastetta, kun aines- tai lähinnä maustevarasto ei ole ihan sitä luokkaa mitä kotona. Muutenhan tässä kastikkeessa ei ole mitään ihmeellistä, mutta olosuhteiden pakosta päädyin maustamaan broilerit sitruunaisella grillausmausteella. Ja lopputulos oli sangen positiivinen! Kyseinen mausteseos sopi oikein hyvin tähän soosiin. Ja tottahan sitä piti sitten omaan maustehyllyynkin hommata.

Maustehyllystä puheenollen. Oon saattanut ennenkin mainita, mutta oon aika ylpeä tuosta meidän maustevarastosta. Mausteita löytyy jos jonkinmoista. Ja kaikki kiltisti aakkosjärjestyksessä hyllyssä. On paljon helpompaa löytää oikea mauste kun tietää mistä kohtaa etsii. Siksi tämä järjestely :)

Kääpiölinnan keltaisempi broileri-sienikastike

400-500g maustamattomia broilerin fileepihvejä tms
tilkka öljyä
2-3tl citrus grillausmaustetta
1tlk(n.170g) kokonaisia herkkusieniä
2.5dl vettä
2rkl maizenaa
2dl ruokakermaa
(suolaa)

  Leikkaa broilerin fileepihvit reiluhkoiksi paloiksi. Ruskista kevyesti pannulla tilkassa öljyä. Mausta grillausmausteella ja lisää valutetut, kokonaiset herkkusienet joukkoon.
  Lisää 2dl vettä ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia. Sekoita maissijauhot 0,5desiin vettä ja kaada seos kastikkeeseen. Lisää kerma. Kuumenna ja anna kiehua vielä pari minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Halutessasi voit lisätä hienonnettuja tuoreita yrttejä tai vaikkapa halkaistuja kirsikkatomaatteja. Tarjoa riisin tai pastan kanssa.


2 kommenttia:

  1. Oon lievästi järkyttynyt saamastani mainonnasta, varsinkin ku alkujaan meinasin jättää koko blogin julkasematta! Ja tiedät sen kyllä! Mutta joo... kiitosta ny vaan kummiskin. :)

    VastaaPoista