17. elokuuta 2012

Shake, rattle and roll (vattuinen Bailey's-pirtelö... ilman Baileysia)

Unelma kaalikääryleista ja ensimmäisistä oman maan potuista vaihtui tiukan aikataulun vuoksi noutopizzaan. Ei sen puoleen, ei näin kuumalla kauheasti viittinyt kokkaillakkaan. Kauppareissu aamulla viivästyi ja neidillä painoi peli päälle, niin ei oikein jäänyt sitten muita vaihtoehtoja. Aikatauluja sotki vielä yksi puhelimenhakureissu, kun tuon neidin uusi puhelin oli vihdoin noudettavissa. Kyllä sitä on odotettu, jos ei pitkään, niin ainakin hartaasti. Pakko myöntää, että oon vähän kade. Mäkin haluisin... Mutta sain mä edes uuden paidan. Löysin Cittarin lastenosastolta semmoisen Angry Birds-paidan ja se oli aivan pakko saada. Itse linnuista en niinkään piittaa, mutta se teksti "Don't worry, be angry" oli just niinku mulle tehty. Ainakin aamupäivän kiukuttelujen perusteella. Edelleen on siis vajausta suklaa(kakku)kiintiössä... Mutta näin mentiin siis tänään ja haisuutetaan sitä kaalia sitten huomenna.

Huomasin eilen, että meidän pakkaseen on jotenkin kummasti kertynyt yksi jos toinenkin vajaa jäätelöpaketti. Samalla muistin, ettei tänä vuonna olla tehty vielä yhtään Baileys-pirtelöä! No, ei tehty nytkään, sillä kaapissa oli vaan Conwaysin kermalikööriä. Ajaa saman asian. Nuo pirtelöt on oikein oiva kesäherkku aikuisille. Tosin ovat aika ällöimeliä, joten pieni annos kerrallaan piisaa oikein hyvin. Marjoja ollaan vaihdeltu aina vähän sen mukaan mitä kaapissa on. Mustikat esimerkiksi toimii hyvin! Tällä kertaa laitoin vadelmia, kun niitä kerran on. Päivän vadelmasaalis oli kolmisen litraa ja kesän kokonaissaldo 36 litraa. Ainesten määrätkin vaihtelee aina fiiliksen mukaan, eli soveltaa saa.

Vadelmainen Baileys-pirtelö

1,5dl vaniljajäätelöä
2,5dl maitoa
1dl vadelmia
8cl Baileysia tai hätä tilanteessa muuta kermalikööriä

  Laita ainekset tehosekoittimeen ja aja kuohkeaksi juomaksi. Maista ja lisää tarvittaessa kermalikööriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti