14. syyskuuta 2012

I'm allways touched by your presence, deer!

Mä oon jo kauan aikaa halunnut testata Pirkasta löytynyttä sienimuusin ja riistakäristyksen ohjetta, mutta se on vaan jäänyt ja jäänyt. No, nyt on ruoka testattu ja hyväksi todettu. Jotenkin tämä ruoka sopii tähän todella syksyisen sateiseen ja tuuliseen päivään. Kunnon syysruokaa siis! Sienet toi muusiin oman säväyksensä, eikä soosissakaan ollut moitteen sijaa.

Jälleen kerran kokkaillessa toivoin hartaasti, että meillä toimisi hellassa enemmän kuin kaksi levyä. On turhauttavaa yrittää tehdä monivaiheisia sapuskoja kahdella levyllä, kun jatkuvasti täytyy miettiä, että missä järjestyksessä juttuset olisi järkevintä tehdä. Ehkä tämä loputon Kääpiölinnan remontti etenee joskus siihen vaiheeseen, että tupaan saataisiin muutakin kuin vanha 1-vaihe sähkö. Olishan tuossa toki tuo puuhella, mutta kahden lieden välissä ramppaaminen ei houkutellut. Näillä on siis mentävä toistaiseksi.

Sienimuusi ja riistakäristys

1kg perunoita
2,5dl maitoa
1tl suolaa
200g tuoreita herkkusieniä
voita tai öljyä
1 sipuli
ruohosipulia
Kurkkuinen riistakäristys:
2 punasipulia
3dl maustekurkkuviipaleita
2rkl voita
2dl vettä
0,5dl kurkkutölkin lientä
0,25tl suolaa
mustapippuria
Lisäksi:
puolukkahilloa

   Pese, kuori ja paloittele perunat kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Keitä noin 20 minuuttia.
   Puhdista ja paloittele herkkusienet. Kuumenna rasva paistinpannussa. Ruskista siinä kevyesti herkkusienet ja lisää sipulikuutiot. Sekoittele hetki. Pidä seos kuumana.
   Kuori ja lohko sipulit. Suikaloi kurkut. Kuumenna rasva paistokasarissa ja lisää jäinen riistakäristyspala. Kääntele lihapalaa ja irrota siitä viipale kerrallaan. Paista liha kauniin ruskeaksi ja siirrä lautaselle. Paista samoin toinen lihapala. Yhdistä molemmat lihat, lisää sipulilohkot, kuumenna ja sekoittele. Lisää vesi, kurkkuliemi, suola ja mustapippurirouhetta. Keitä miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia. Lisää suikaloidut kurkut. Kuumenna.
   Kaada perunoista vesi. Kuumenna maito. Soseuta perunat ja sekoita joukkoon maito. Lisää suola ja sieni-sipuliseos. Kuumenna. Ripottele pinnalle runsaasti ruohosipulia. Tarjoa lisäksi puolukkahilloa ja leipää.

Epämääräinen muusi-lihapläjäys... Ei niin kaunista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti