27. syyskuuta 2012

Pieniä sieviä sieniä ja Ahvenanmaan pannaria

Tuo mun neitini onnistui yllättämään mut sangen positiivisesti eilen. Oli kaverinsa kanssa kyläilemässä kamun mummolassa ja metsässä leikkiessään olivat löytäneet litran verran kantarelleja! Toivat mulle ne kaikki! Ihania ipanoita! Mä oon jo joku aika sitten bongannut Kotilieden suuresta keittokirjasta kantarellifocaccian ohjeen ja nyt vihdoin oli aika testata tuota reseptiä. Leivästä tuli ihan valtava, lähes pellillinen! Ja hyvääkin on. Ohje löytyy myös Kotilieden sivuilta.

Kantarellifocaccia

11dl  vehnäjauhoja
1pss(à11g) kuivahiivaa
2tl sokeria
1rkl suolaa
1l kantarelleja tai muita sieniä
4dl vettä
1dl öljyä
suolaa sienille
Pinnalle:
parmesaani- tai muuta juustoraastetta
timjamia tai oreganoa

   Silppua sienet ja paista, kunnes neste on kiehunut kokoon. Mausta suolalla. Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä kuumemmaksi. Sekoita hiiva ja muut kuivat aineet jauhoihin. Lisää jauhoseos, sienet ja öljy nesteeseen. Alusta pehmeä taikina. Anna taikinan kohota noin 20 minuuttia leivinliinan alla.
   Painele taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Ripota pinnalle juustoa ja timjamia sekä karkeaa suolaa myllystä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoa lämpimänä vaikkapa keiton kera.

Tässä on vaan pikku palanen jättileivästä

Kun kerran uuni oli kuumana, niin innostuin vielä tekemään ahvenanmaan pannukakun alla olevan ohjeen mukaan.

Ahvenanmaan pannukakku
(uunipellillinen)

1dl puuroriisiä
2rkl margariinia
3dl vettä
7dl maitoa
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1tl suolaa
1rkl jauhettua kardemummaa
4 munaa
2dl vehnäjauhoja
Pellille:
25g margariinia

  Sulata rasva kattilassa ja kuullota siinä hetki riisiä. Lisää vesi ja anna veden imeytyä riisiin. Lisää lämmitetty maito ja anna kiehua 20 minuuttia, jolloin riisi on vielä puolikypsää.
  Mausta sokerilla, vaniljasokerilla, suolalla ja kardemummalla. Lisää munat ja jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja lisää siihen rasvanokareet. Anna niiden sulaa hetki kuumassa uunissa ennen taikinan lisäämistä.
  Paista pannukakkua 225 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Tarjoile hillon ja kermavaahdon kera.


Ruoaksi piti olla tänään tortillapaistosta, mutta olin unohtanut ostaa suurimman osan tarvittavista aineksista. Oliskohan tullut pieni ajatuskatkos kauppalistaa tehdessä. Jauhelihaa onneksi löytyi ja pinaattilättyjä, joten niillä sitten mentiin tämä päivä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti