1. lokakuuta 2012

East meets West

Tänään oli kyllä sangen yksinkertaisen, mutta sitäkin kivemman ruoan vuoro. Herkuteltiin paprika-bataattiranskalaisilla, chilihillolla ja kanapihveillä. Bataattiranskalaisten ja chilihillon ohjeet nappasin Ching-He Huangin "Uusia makuja Kiinasta"-kirjasta ja kanapihvit löytyi tällä kertaa kaupan pakastealtaasta. Ilmeisesti ruoka oli hyvää, sillä tuo pikkumies veti ihan järjettömän määrän bataattia :) Chilihilloa meillä tehdään taatusti toistekin. Ja ranskalaisia kanssa. Aluksi hillo maistui makealta ja polte tuli sitten jälkijunassa. Hillo ei tosin jässähtänyt vaikka olisi ohjeen mukaan pitänyt. Seuraavalla kerralla taidan laittaa hillosokeria tavallisen sijaan.

Paprika-bataattiranskalaiset
(4ann.)

3rkl oliiviöljyä
1tl suolaa
1tl paprikajauhetta
vastajauhettua mustapippuria
700g bataattia kuorittuna ja tikuiksi leikattuna

  Kuumenna uuni 180 asteiseksi. Pane öljy, suola, paprikajauhe ja mustapippuri uunipellille, lisää bataatit ja kierittele kauttaaltaan mausteöljyssä. Paahda 30 minuuttia ja tarjoile heti.

Makea chilihillo
(2ann.)

1dl vettä
5rkl kidesokeria (laittaisin hillosokeria)
2 keskikokoista punaista chiliä hienonnettuna

  Kiehauta vesi kattilassa, lisää sokeri ja sekoita, jotta sokeri sulaa. Lisää chilit ja anna kiehua noin 5 minuuttia. Kaada tehosekoittimeen ja soseuta. Siirrä sose dippikulhoon ja nosta sivuun. Kastike sakenee jäähtyessään.




Meidän keittiön pöydälle oli taas kerääntynyt valtaisa kasa hedelmiä, joita pikkukärpäset kiersivät himoiten. Muille nuo ei tunnu nyt kelpaavan. Niinpä välipalaksi tekaisin äärimmäisen helppoa ja hyvää kookosbanaanijuttusta. Ohje löytyi samaisesta keittokirjasta kuin nuo muutkin ohjeet.

Kookosbanaanit vaahterasiirapin ja paahdettujen seesaminsiementen kera

(4ann.)

4dl kookosmaitoa
2rkl fariinisokeria
hyppysellinen suolaa
4 hivenen raakaa banaania kuorittuna ja 2cm:n viipaleiksi leikattuna
4rkl paahdettuja valkoisia seesaminsiemeniä
1dl vaahterasiirappia

  Kuumenna wokki keskilämmöllä, lorauta siihen kookosmaito ja lisää sokeri ja suola. Hämmennä kunnes sokeri on sulanut. Lisää banaaniviipaleet ja kypsennä, kunnes ne ovat pehmeitä ja lämpimiä.
  Tarjoile heti. Ripottele päälle paahdettuja seesaminsiemeniä ja pirskottele pintaan vaahterasiirappia.



2 kommenttia:

  1. Oli ihan pakko tulla kurkkaamaan samantien vinkkaamistasi bataattiranskalaista! ;) Hyvältä näyttää ja varmaan myös maistuu! Laitetaan tämä listalle "pakko kokeilla".

    VastaaPoista
  2. Suosittelen :) Tuo mun 1,5v. pikkumies söi näitä aivan onnessaan. Mikä sinänsä on ihme, kun pakkaa olla aika huono syömään.

    VastaaPoista