8. helmikuuta 2013

A Simple Game - riistaton "riista"pata

Mappien kätköistä löytyi ohje tämän päiväiseen pataan. Kivaa ja varsin helppoa ruokaa. Tosin marinointiin saisi käyttää hyvän tovin ja  tottahan mä unohdin eilen laittaa lihat maustumaan. Aamun aloitin siis lotraamalla punaviinin kanssa, jotta sai edes vähän makua lihoihin. Pata maistui mukavan "metsäiseltä", vaikkei riistaa ole nähnytkään. Ohjeen alkuperä on taas kerran hämärän peitossa, kun en millään muista likemmäs 20 vuoden takaisia tekosia ja lehtiä, joista ohjeet on kopsattu.

Marinoitu riistanmakuinen lihapata

600-700g luutonta naudanlihaa (mulla palapaisti)
Marinadi:
3dl punaviiniä
1dl vettä
2rkl viinietikkaa
10-12 katajanmarjaa
2 laakerinlehteä
8 mustapippuria
1-2tl timjamia
1 sipuli
Lisäksi:
vettä
Pataan:
2rkl voita
3 sipulia
0,5l tuoreita tai pakastettuja kantarelleja
2-4 porkkanaa
1-2tl suolaa
2rkl mustaherukkahyytelöä
tuoretta persiljaa

  Leikkaa liha kuutioiksi tai osta valmiita kuutioita. Laita kuutiot suurehkoon kulhoon. Sekoita marinadia varten punaviini, vesi, viinietikka, murskatut katajanmarjat, murennetut laakerinlehdet, murskatut mustapippurit, timjami ja silputtu sipuli.
  Kaada marinadi lihapalojen päälle kulhoon. Lisää vähän vettä, jos nestemäärä vaikuttaa vähäiseltä. Anna lihan marinoitua vähintään 12 tuntia viileässä.
  Ota kulho huoneenlämpöön ainakin puolisen tuntia ennen kypsennystä. Nosta lihapalat marinadista ja valuta talouspaperin päällä. Ruskista lihapalat muutamassa erässä kuumalla pannulla voissa ja siirrä sitten pataan. Siivilöi marinadi ja kaada lihan päälle.
  Kuori ja viipaloi sipuli ja ruskista se karkeaksi silputtujen kantarellien kanssa. Siirrä seos pataan. Kuori porkkanat, kuutioi ne ja lisää pataan. Mausta suolalla ja mustaherukkahyytelöllä. Hauduta kaikkia aineksia miedolla lämmöllä kannen alla vähintään tunti tai kunnes liha on mureaa. Lisää haudutuksen aikana vettä tarvittaessa.
  Tarkista maku ja ripottele tarjottaessa padan päälle persiljasilppua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti