3. maaliskuuta 2013

C'mon cut the cake....

Yritän kuumeisesti miettiä, että mitäs kaikkea sitä tulikaan neidin synttärikakkuihin laitettua. Mulla kun on vaan pari epämääräistä muistilappua ja äärimmäisen huono muisti tukena ohjeita koneelle kirjoitettaessa :D No, yritän parhaani.

Sukulaiset olisi kahvitettu ja neiti on erittäin tyytyväinen saamiinsa lahjoihin. Saamansa rahat käyttää todennäköisesti jalkapallosälään, joten tarpeeseen tuli. Kiitos siis vielä munkin puolesta! Ja muutenkin oli kiva saada läheiset taas kerralla saman katon alle. Sellaisia hetkiä kun on oikeasti liian harvoin.

Mutta laitetaas tässä hissukseen näitä leipomuksia näytille ja ohjeita jakoon. Kun läheisiin kuuluu yksi kasvissyöjä, niin tapaan nykyään tehdä sekä lihaisan että kasvisvoileipäkakun. Ei olisi reilua jättää yhtä ilman. Ja kun tykkään kovasti näitä väkertää, niin mua ei harmita yhtään. Tämän kakun koristelussa apuna oli tuo synttärisankari leikkaamalla kukkia sekä kirsikkatomaateista että tummista viinirypäleistä. Itse en olisi noita viinirypälekukkia keksinyt eli kiitos ja kunnia niistä kuuluu apukokille.

Feta-kasvisvoileipäkakku
(28cm irtopohjavuokaan)

28 palaa paahtoleipää (puolet täysjyvää, puolet ruispaahtista)
Kostutus:
kasvisliemi
Täyte 1:
200g fetaa tai salaattijuustokuutioita öljymarinadissa
1prk(200g) kermaviiliä
1dl majoneesia
0,5-1dl persiljaa hienonnettuna
1 punainen paprika
Täyte 2:
200g maustamatonta tuorejuustoa
0,5dl ranskankermaa
2 salottisipulia hienonnettuna
6-10 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
Täyte 3:
1prk(200g) turkkilaista jogurttia
0,5dl ranskankermaa
1 kurkku
1tl valkosipulimurskaa
0,5tl suolaa
0,5-1tl sokeria
Päälle:
200g aurinkokuivattu tomaatti-tuorejuustoa
0,5dl majoneesia
tammenlehtisalaattia
salaattijuustokuutioita
kirsikkatomaatteja
viinirypäleitä
herneenversoja

  Valmista ensin täytteet. Fetatäytettä varten murskaa feta tai öljystä valutetut salaattijuustokuutiot haarukalla. Pieni paprika pieniksi paloiksi ja silppua persilja. Sekoita ainekset keskenään.
  Tomaattitäytettä varten hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja sipulit ja sekoita ainekset keskenään. Tämä täyte on määrältään aika vähäinen, mutta riittää silti ihan hyvin yhdeksi täytteeksi.
  Kurkkutäytettä varten raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Kaada raaste siivilään. Painele kurkkuraasteesta enin neste pois esimerkiksi muovikupin pohjalla. Sekoita ainekset sekaisin.
  Kiehauta kasvisliemi kuutiosta ja anna jäähtyä. Leikkaa leivistä kovat reunat pois. Jos teet kakun pyöreään vuokaan, laita vuokaan kaksi pitkää tuorekelmusuikaletta ristikkäin ja vuoraa niillä vuoka. Leikkaa kelmua niin pitkälti, että saat kääntää loput valmiin kakun päälle suojaksi. Voit myös tehdä kantikkaan kakun latomalla kaksi leipää vierekkäin ja kolme peräkkäin.
  Peitä vuoan pohja leipäviipaleilla. Leipiä täytyy hieman muotoilla, jotta saa tiiviin leipäkerroksen. Kostuta leivät kasvisliemellä. Levitä päälle ensimmäinen täyte kokonaisuudessaan. Peitä täyte leipäkerroksella, kostuta. Levitä päälle toinen täyte ja peitä se taas leivillä. Kostuta. Päälle viimeinen täyte, kerros leipää ja kostutus. Kääri kakku tiiviisti kelmuun ja nosta vuoassaan jääkaappiin muhimaan. Anna kakun levätä yön yli kevyen painon alla.
  Poista kelmut ja kumoa kakku tarjoiluvadille. Notkista tuorejuusto majoneesilla ja levitä kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla.



7 kommenttia:

  1. Todella kauniisti koristeltu kakku! Ja varmasti myös herkullinen! :)
    Hyvä idea muuten nuo viinirypälekukkaset,enpä olisi itse keksinyt!! Näitä pitääkin kokeilla salaatin koristeina, juustotarjottimen koristeina jne jne...

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Hyvä idea tuo salaattien koristelu! Eipä siinä montaa minuuttia mene jos muutaman tekee koristeeksi.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä kakkuja! Oliskohan ihan väärin tehdä voileipäkakku ilman mitään juhlia..? Enemmän itselle :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Heidi :) Ja tottahan noita voi tehdä ihan ilman juhliakin. Aina joskus innostun tekemään semmoisia pienempiä voileipäkakkuja ihan muuten vaan.

    VastaaPoista
  5. kyllä kelpasi, namnamnam ja kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä hyvä :) Kuukauden päästä sitten uudiksi :D

    VastaaPoista