21. huhtikuuta 2013

Elä ja anna Munkin elää.

Voi hitsi! Mä paistoin elämäni ensimmäiset munkit! Tai siis munkkirinkelit! Kyseinen operaatio on käynyt mielessä aina silloin tällöin, mutta en ole moiseen operaatioon aikaisemmin uskaltautunut. Pelkään rasvassa keittämistä ihan hirveästi. Pelkoa lievittää hitusen viime syksynä hankittu rasvakeitin, sillä keittäessä kun ei tarvi miettiä koska öljy on liian kuumaa. Pyysin kyllä ukon viereen ensimmäisten munkkien paiston ajaksi, mutta ei sitä tohdittajaa kauaa tarvittu.

Osan taikinasta paistoin uunissa voisilmäpulliksi, sillä mun pikkuruisella rasvakeittimellä munkkioperaatio venyi ja venyi. Lisäksi tein taikinan vahingossa kakkujauhoista, mutta ei se onneksi vaikuttanut lopputulokseen.

Vastapaistetut munkit on kyllä jotain uskomattoman hyvää! Suosittelen! Kuvasta vaan ei tullut kovin imarteleva, mutta eipä voi mitään.

Munkkirinkelit
(n.40kpl)

5dl maitoa
50g hiivaa
0,5tl suolaa
1dl sokeria
1 kananmuna
2tl kardemummaa
100g pehmeää voita
13-15dl vehnäjauhoja
Keittämiseen:
1l öljyä
Päälle:
sokeria

  Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva ja lisää sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna. Lisää jauhoja vähitellen ja alusta kimmoisaksi ja kulhon reunoilta irtoavaksi taikinaksi. Lisää alustamisen loppuvaiheessa pehmeä voi. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi.
  Leivo taikinasta pikkuisia pullia ja anna niiden kohota liinalla peitettynä 30 minuuttia. Tee kohonneiden pullien keskelle sormilla reikä ja suurenna reikää pyörittämällä rinkeliä sormen ympäri.
  Kuumenna öljy rautapadassa tai rasvakeittimisessä 180 asteiseksi. Kypsennä rinkeleitä muutama kerrallaan noin 6-7 minuuttia rinkeleiden koosta riippuen. Käännä kypsentämisen puolivälissä. Nosta valmiit rinkelit ensin hetkeksi talouspaperin päälle valumaan ja pyörittele sitten lämpiminä sokerissa.


8 kommenttia:

  1. Vastapaistetut munkit on äärettömän hyviä!:) Eikös vain sujukin paistaminen keittimellä hienosti. Ei tarvitse pelätä, että öljy ylikuumenee ja leimahtaa.

    VastaaPoista
  2. On tuo rasvakeitin kyllä uskomattoman kiva kapistus :) Seuraavaksi täytyy varmaan tehdä kevätkääryleitä, kun niidenkin tekemistä oon siirtänyt loputtomiin. Nyt kun tuohon keittimeen on tottunut, niin sen käyttäminen ei ole enää niin pelottavaa.

    VastaaPoista
  3. Teit taikinan vahingossa kakkujauhoista? Mitä jauhoja ne ovat ja miten ne eroavat tavallisista leivontakarkeista jauhoista tai hienoista suurustamiseen käytettävistä jauhoista?

    VastaaPoista
  4. Jos oikein tuota jauhopakettia tulkitsen, niin ovat ilmeisesti hieman karkeampia kuin mun normaalisti käyttämäni puolikarkeat jauhot. Ja kuulemma soveltuu parhaiten kakkujen ja pikkuleipien leivontaan. Sen tarkemmin en valitettavasti osaa sanoa. Tämä kakkujauhopaketti kulkeutui meille anopin mukana.

    Leipoessa taikina tuntui jotenkin "tykymmältä" ja jäykemmältä, mutta kohotuksen jälkeen taikina oli ihan hyvä.

    VastaaPoista
  5. Vaikea on munkeista saada imartelevaa kuvaa, mutta hienon näköisiä ovat! Tuoreeltaan ja kerran vuodessa syötynä taivaallisen makuisia!:)

    VastaaPoista
  6. tässä teekupin kanssa mutustelin tuliaisia ja melkosen nappiin meni kyllä tämäKIN leipomus :)

    VastaaPoista
  7. Hyvä, hyvä :) Täytyy seuraavalla kerralla pyytää sut teelle, kun näitä paistan. Tuoreena ovat vielä parempia.

    VastaaPoista
  8. Niin ja kiitos Melody :) Totta, ettei näitä kauhean usein halua syödä, mutta silloin tällöin tosi jees!

    VastaaPoista