31. toukokuuta 2013

Liian paljon hyvää - possua, salaattia ja hedelmäcolaa

Mikähän siinä on, että grillaillessa tulee syötyä aina aivan liikaa! Lautasella pitää olla jos sen seitsemän sorttia, vaikka vähempikin piisasi. Tänään grillailtiin possun ulkofileetä, maissia, makkaraa ja nakkeja. Meidän maissintähkien kanssa kävi vaan hieman köpelösti ja niistä tuli syömäkelvottomia. Onneksi keksin kaivaa kaapista maissipurkin. Kaadoin maissit foliovuokaan, päälle muutama pieni nokare voita ja koko komeus grilliin kuumenemaan. Neiti ilahtui tästä niin kovasti, ettei kuulemma maissintähkiä enää huolikaan. Että tällä kertaa kaikki kääntyi parhain päin.

Toinen varsin positiivinen juttu oli, että nuo possupihvit kelpasivat neidille. Aivan mahtavaa. Liha kun ei oikein tahdo edelleenkään upota. Näitä siis täytyy tehdä jatkossakin. Minäkin voitin yhden ruokakammoni ja suostuin syömään rucolaa. Eikä se ollut lainkaan niin kammottavaa kuin muistin. Turhaan olen kyseistä kasvia vältellyt. Salaattikin oli varsin hyvää ja kelpasi jopa kalaa inhoavalle miehellekin. Varsin kelpo eväät siis! Sekä salaatin että pihvit tein soveltaen lehdistä löytyneitä ohjeita. Alkuperää en vaan enää muista.

Grillatut possupihvit

500-600g porsaan ulkofileetä
Marinadi:
0,5dl omenasiideriä
0,5dl öljyä
0,5dl soijaa
2tl valkosipulimurskaa
2tl sinappia
pippurisekoitusta
ruohosipulia
Rucolavoi:
100g voita
rucolaa
1rkl sinappia

  Sekoita marinadin ainekset keskenään. Leikkaa ulkofilee pihveiksi ja nuiji pihvit. Laita lihat pussiin, kaada marinadi päälle ja anna marinoitua jääkaapissa muutamasta tunnista seuraavaan päivään.
  Valmista rucolavoi sekoittamalla pehmenneen voin sekaan sinappi ja silputtu rucola. Laita voi tuorekelmupalalle ja pyörittele pötköksi kelmun avulla. Anna jähmettyä jääkaapissa tai hätätapauksessa pakastimessa. Leikkaa voi viipaleiksi ja tarjoa kuumien pihvien kanssa.
  Nosta pihvit huoneenlämpöön ainakin puolisen tuntia ennen kypsennystä. Grillaa ja tarjoa rucolavoin kanssa.


Tonnikala-papusalaatti

1tlk tonnikalaa
1prk kidneypapuja
0,5 punasipulia
1-2 tomaattia
jääsalaattia
muutama lehti rucolaa
salaattijuustokuutioita

  Huuhtele ja revi salaatti. Levitä salaatit laakean tarjoiluastian pohjalle. Nostele päälle valutettu tonnikala, valutetut ja huuhdotut, kypsät pavut, tomaattilohkot, sipulirenkaat, salaattijuustokuutiot ja muutama lehti rucolaa. Ja se on siinä :)


Verottaja iski näihin ennen kuvaa...

Tässä juomassa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta nappasin siitäkin kuvan. Eilen, kun pikkumies oli nukahtanut päiväunille aikamoisen taistelun jälkeen, mies lähtenyt töihin ja tyttö karannut uimaan, tein itselleni tällaisen colan, tai pepsi-max-addiktina pepsi maxin, istuin portaille auringonpaisteeseen ja nautin hiljaisuudesta. Pieni hetki ihan itsekseen pepsin kera teki suunnattoman hyvää!

Hedelmäcola

kiiviä
ananaspaloja
muutama rypäle
sitruunaviipale
jäitä
colaa

  Nostele hedelmäpalat ja  jäät lasiin ja kaada cola päälle. Sitruunaviipale reunalle ja nautiskelemaan!


2 kommenttia:

  1. Minä sit taas tykkään rucolasta ihan hulluna!! Kunpa vaan tuolta kasvimaalta sitä sais koko kesän...Sopii monenlaiseen ruokaan ja salaattiin.

    VastaaPoista
  2. Mä oon tässä blogin yhteydessä oppinut tykkäämään monesta ruokainhokista ja rucola voisi olla seuraava :) Taidan siis ostaa toistekin ja laittaa salaattiin.

    VastaaPoista