14. kesäkuuta 2013

Sä oot juuri tyttö, jonka iso paha susi tahtoo!

Tänään, hääpäivän aattona, ajatukset karkaavat väistämättä viiden vuoden takaisiin tunnelmiin. Vuonna 2008 sunnuntai-iltapäivänä, Provinssirockin viettäessä 30-vuotissynttäreitä, astuimme mieheni kanssa Provinssirockin Saarilavalle, seisoimme papin edessä ja sanoimme "Tahdon". Lavalla meidän kanssamme oli veljeni, joka luovutti morsiamen, ihanainen kaasoni Jemiina, bestmanit ja miehen kaksi ystävää kitaroineen. Yleisössä kutsuvieraana oli lähinnä vanhemmat ja sisarukset, tyttöäni unohtamatta. Tosin yleisöä riitti yllin kyllin ja vasta jälkeenpäin tajusin, kuinka paljon jengiä oli todistamassa tätä tapahtumaa. Mua jännitti niin paljon, etten juuri uskaltanut ympärilleni vilkuilla. Tilaisuuden alussa mieheni lauloi mulle Kontran Pikku Punahilkan, virtenä veisattiin suvivirsi ja lavalta poistuttiin Puhu hiljaa rakkaudesta-biisin tahdittamana. Päivä oli yksi elämäni onnellisimmista ja jännittävimmistä.

Meillä ei hääkakkua aikoinaan tehty eikä syöty. Tarkoitus oli pitää juhlat sukulaisille ja ystäville, mutta se sitten jäi. Homma kaatui ensin tilaongelmien, sitten onnettoman rahatilanteen ja lopuksi mun suuren leikkauksen vuoksi. Toipumiseen meni reilu vuosi ja sitten tuo poika ilmoitteli tulostaan. Kyllä me ne juhlat vielä joskus pidetään, vaikka sitten 10-vuotishääpäivänä. Ehkä. Viidennen hääpäivän kunniaksi innostuin kuitenkin leipomaan hääpäiväkakun. Täytyyhän sitä naimisiin menoa edes kerran juhlistaa kakulla, vaikka sitten näin viisi vuotta vihkimisen jälkeen.

Kakun pohjana käytin Pirkasta löytynyttä kuningattarenkakun ohjetta. Huonon mangotilanteen vuoksi mangot vaihtuivat aprikooseihin. Kolmessa kaupassa kävin ja kaikissa oli mangosäilykkeet loppu ja tuoreet niin onnettomia, etten niitä halunnut ostaa.

Kuningattarenkakku

Pohja:
4 kananmunaa
1,5dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Kostutus:
1dl vettä
0,5dl sitruunamehua
Mansikkatäyte:
3 liivatelehteä
5dl(250g) pakastemansikoita
0,75dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2dl vispikermaa
1rkl sitruunamehua
Aprikoosi- tai mangotäyte:
2 liivatelehteä
1tlk(n.420g) aprikoosi- tai mangoviipaleita
1dl maitorahkaa
0,5dl sokeria
0,5tl sitruunan raastettua kuorta
1rkl sitruunamehua
Pinnalle:
250g mustaa sokerimassa tai vaaleanpunaista marsipaania
vihreää ja punaista sokerimassaa

  Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (halkaisija 24 cm). Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa hieman jäähtyneenä.
   Pane mansikka- ja aprikoositäytteiden liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta kohmeiset mansikat. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se varovasti mansikkasoseen joukkoon. Kuumenna sitruunamehutilkka ja liuota siihen 3 vedestä puristettua liivatelehteä. Kaada liivateseos mansikka-kermaseokseen ohuena nauhana, samalla sekoittaen. Nosta täyte jääkaappiin.
  Valuta jääkaappikylmät aprikoosit hyvin ja soseuta ne. Sekoita joukkoon rahka, sokeri ja sitruunan kuoriraaste. Liuota puristetut liivatelehdet kuumaan sitruunanmehuun ja kaada seos aprikoositäytteen joukkoon sekoittaen. Nosta täyte kylmään.
  Leikkaa kakku kolmeen osaan. Kostuta kakkulevyt niin, että kostutat alinta vähiten. Levitä kostutetulle pohjalevylle noin puolet mansikkatäytteestä. Nosta keskimmäinen kakkulevy pohjan päälle, kostuta ja täytä aprikoositäytteellä. Nosta päällimmäinen kakkulevy kakun päälle, kostuta ja levitä sille loput mansikkatäytteestä. (Nostele mansikkatäytettä enemmän kakun keskelle kohottamaan kakkua.)
  Anna kostua kylmässä vähintään kolme tuntia, mielellään yön yli. Kumoa kakku alustalle. Kauli sokerimassa ohueksi levyksi ja nosta kakun päälle. Nostele koristeet päälle.








Muutaman tunnin päästä tämä pari suuntaa kulkunsa "rikospaikalle" Törnävän- saarelle viettämään Ihmisten juhlaa hyvässä seurassa, hyvästä musiikista ja kesästä nauttien! Hääpäivää juhlistetaan huomenna, virallisena hääpäivänä, samoissa merkeissä.


Kun puhut hiljaa, taivas sen vain kuulla saa,
en tiedä maailmassa mitään kauniimpaa
kuin hetki tää, se mieleen jää,
näin aivan hiljaa tahdon sua mä rakastaa. 

- Vexi Salmi -

8 kommenttia:

  1. ♥♥♥♥♥

    kyllä aika rientää! tulkaa tän kautta taas!

    ♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
  2. No niin rientää. Mä olin silloin niin nuori ja nätti :D Nyt mä oon vaan... no, en ainakaan nuori :D J on vaan ja.

    Tutkitaan aikatauluja ja kulkuneuvoja, ilmoitellaan jos ehditään piipahtaa. Huomenna sitten viimeistään, eiks joo <3

    VastaaPoista
  3. Paljon paljon ONNEA!!! <3
    Ja hauskaa Provinssia & hääpäivää!!!

    Kuulosti niin ihanalta tuo teidän hääpäivä!! :)

    VastaaPoista
  4. ..niin ja erittäin hyvännäköinen kakku & myös erittäin hyvännäköinen tuore hääpari!!! Todella ihana kuva!!! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Nanne <3 Just lähdetään hajasijoittamaan lapset maailmalle, vaihdetaan kamppeet ja lähdetään kohti Törnävää. Ihanaa <3

    VastaaPoista
  6. Oi, ihana erilainen tarina.
    Oikein paljon onnea teille ja paljon lisää yhteisiä vuosia!! <3

    Hieno kakku!

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvää hääpäivää <3 Kiitos häätunnelmistanne, ihan omat fiilikset tuli pintaan. Nauttikaa kakusta ja ihanasta päivästä! <3

    VastaaPoista