5. heinäkuuta 2013

Mam's got cake - punaherukka-valkosuklaakakkua mansikoiden kera


Sain eilen pakastettua toisen viiden kilon laatikon mansikoita ja nyt ei pakastimiin muuta mahdukaan. Syytä on siis edelleen käyttää vanhoja marjoja ennen vadelmien kypsymistä. Niitä on nimittäin tulossa paljon! Olettaen tietysti, että säät ovat suosiolliset eikä vatut mätäne puskiin.

Pakastimen ahtaudesta intaantuneena leivoin punaherukka-valkosuklaakakun Kotielieden isosta leivontakirjasta löytyneen ohjeen mukaan. Ohje löytyy näemmä myös Kotilieden nettisivuilta. Löytyipähän samalla jotain käyttöä punaherukoillekin. Kakku vaikutti aluksi työläältä tehdä, mutta ei se niin hankala ollutkaan. Tosin tein epähuomiossa kakun aavistuksen liian pieneen vuokaan, taisi olla 1,2 litrainen leipävuoka, eikä ihan kaikki täyte mahtunut mukaan. Desin verran jäi mascarponetäytettä yli. Tein kakun silikonivuokaan ja laidat antoivat hieman periksi kakun painosta. Siksi pitkistä sivuista tuli hieman pulleat. Metallinen leipävuoka toimisi todennäköisesti paremmin. Hyvää tämä oli silti! Ja se on paljon sanottu ihmiseltä, joka ei punaherukoista juuri piittaa. Jäin silti miettimään, että mitenkähän mustikat tässä toimisivat...

Punaherukka-valkosuklaakakku
(8ann.)

Pohja:
150g voita tai margariinia
0,5dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
Täyte:
100g valkosuklaata
500g mascarponejuustoa
1,5dl sokeria
2 kananmunaa
2rkl perunajauhoja
0,5 sitruunan raastettu kuori ja mehu
2-3dl punaherukoita

  Sekoita pehmeä rasva ja sokeri. Lisää kananmuna huolellisesti sekoittaen. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja pyöräytä nopeasti taikinaksi. Kääri taikina kelmuun, painele tasaiseksi levyksi ja anna levätä jääkaapissa täytteen teon ajan.
  Sulata mikrossa pieniksi paloiteltu valkosuklaa. Anna jäähtyä. Sekoita mascar- ponejuusto, sokeri ja kanamunat hyvin keskenään. Lisää joukkoon perunajauhot, sitruunan raastettu kuori ja sitruunamehu sekä sulatettu ja jäähtynyt valkosuklaa. Sekoita tasaiseksi.
  Vuoraa pitkänomainen, vetoisuudeltaan noin 1,5 litran leipävuoka leivinpaperikaistaleilla. Painele taikina jauhotetuilla käsillä vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaan haarukalla reikiä.
  Valuta täyteseos vuokaan ja ripottele pinnalle punaherukat. Kypsennä kakkua 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.
  Anna kakun jäähtyä kunnolla ritilällä, jolloin se myös jähmettyy hyvin. Itse laittaisin kakun hetkeksi vielä jääkaappiin ennen kumoamista. Kumoa kakku täysin jäähtyneenä tarjoiluvadille ja koristele tuoreilla herukkatertuilla tai muilla kauden marjoilla.






2 kommenttia:

  1. Sain tuon samaisen kirjan synttärilahjaksi, ja olen katsonut tätäkin kakkua että pitäisi kokeilla. Ehkä siis nyt rohkenen kokeilemaan!
    Minäkään en mikään suuri puhaherukoiden ystävä ole, mutta mielestäni tuovat mukavan kirpsakan maun leipomuksiin.

    VastaaPoista
  2. Tuo kirja on kyllä täynnä toinen toistaan herkullisempia ohjeita! Ei yhtään harmita, että opus hyllyyn päätyi :)

    VastaaPoista