30. syyskuuta 2013

Taivaan tomppeli - vihreä teelikööri

Viikonlopun aikana pääsi taas muutama likööri pulloon. Ohjeita tulee, kunhan ehdin niitä kirjoittaa puhtaaksi. Tässä kuitenkin yksi omituinen, joskaan ei ihan huono likööri. Aivan ensimmäisenä ei tulisi mieleen tehdä likööriä teelehdistä, mutta kaikkea täytyy kokeilla. Eiköhän tämäkin tule juotua :)

Teeliköörin uutosvaihe on lyhyt, sillä muuten likööristä tulee helposti kitkerä. Jos näin käy, makeuttamalla saa kitkeryyttä loivennettua. Makeutuksen jälkeen maku muuttuu ja paranee, kun likööri saa seistä muutaman viikon. Kuten kaikki vaaleat liköörit, tämäkin kannattaa pullottaa tummaan pulloon tai säilyttää valolta suojattuna. Vaaleat liköörit sakkaantuvat nopeammin, jos ovat kosketuksissa auringonvalon kanssa. 

Teelikööri

4tl vihreää irtoteetä
5dl vodkaa
2dl hunajaa
1,5dl vettä
(jälkimakeutukseen tarvittaessa vettä + vaaleaa siirappia, sokeria tai hunajaa)

  Laita vihreä tee ja vodka tiiviiseen, kannelliseen lasitölkkiin. Anna uuttua korkeintaan vuorokauden. Siivilöi teelehdet pois kahvinsuodattimen läpi.
  Keitä hunajaliemi kiehauttamalla vesi ja hunaja pienessä kattilassa. Anna jäähtyä hetki. Kaada hunajaliemi uutteen joukkoon ja sekoita hyvin.
  Pullota tummaan pulloon tai säilytä valolta suojattuna. Anna maustua muutama viikko. Jos haluat makeuttaa likööriä lisää, kiehauta tilkka vettä ja vaaleaa siirappia, sokeria tai hunajaa ja kaada seos vähän jäähtyneenä liköörin joukkoon. 
  Teeliköörin maku paranee, kun saa seistä muutaman viikon pullottamisen jälkeen.


3 kommenttia:

  1. Vihreää teetä... sittehän se on hirrrmu terveellistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On on :) Hyvä syy juoda paljon likööriä :D Vaikka ei näitä kyllä määräänsä enempää saa alas.

      Poista
  2. ...mutta hyvää se ainakin on, sen uskon!

    VastaaPoista