1. marraskuuta 2013

On makumatka pitkä, voi käydä mitä vaan - maltalainen timpana

Kun ei ole mahdollisuutta seikkailla pitkin maapalloa, niin tehdään sitten edes makumatkoja sinne sun tänne. Vanha harrastus tuli herätettyä henkiin turhankin pitkän tauon jälkeen. Yleensä tyttö on saanut valita maan summamutikassa karttaan sormella tökäten, mutta tällä kertaa ensimmäinen valittu maa oli turhan hankala toteuttaa. Tai jos jollakulla on tietoa Turkmenistanin ruokakulttuurista, niin mielelläni otan kaiken tiedon vastaan! Toinen vaihtoehto olisi ollut Ruotsi, mutta kun sekään ei ottanut oikein tuulta allensa, niin päädyttiin sitten maltalaiseen ruokaan. 

Maltalaisia ruokia tutkiessani päädyin tekemään timpanaa eli taikinakuoren alla muhitettua jauheliha-makaronipaistosta. Ajattelin että tällainen ruoka kelpaisi kaikille. Suomeksi en ohjetta löytänyt mistään, joten nappasin reseptin tällä kertaa SBS Food-sivulta.

Ruokaa tehdessä annos vaikutti hirvittävän pieneltä, mutta kyllähän tuosta riittää purtavaa vaikka kuinka! Lehtitaikinaa jouduin käyttämään tuplaten ohjeen 250 grammaan verrattuna ja broilerin maksan jätin pois. Oli tämä ruoka jotenkin hassua, mutta siitä huolimatta kaikki tykkäsivät. Saa kuulemma tehdä toistekin :)



Timpana

75g voita
250g (n.3kpl) hienonnettua sipulia
2-4 valkosipulinkynttä murskattuna
150g pekonia pieninä kuutioina
150g porsaan jauhelihaa
150g naudan jauhelihaa
(150g broilerin maksaa)
2,5dl kana- tai lihalientä
100g tomaattipyreetä
1,25dl tomaattisosetta
250g penne-pastaa
75g raastettua parmesaania
75g maukasta juustoraastetta
4 munaa
suolaa ja pippuria
250-500g lehtitaikinalevyjä
Päälle: 
1 muna
2,5rkl maitoa

  Kuumenna voi pannulla ja lisää hienonnettu sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Lisää kuutioitu pekoni ja porsaan jauheliha. Sekoita hyvin siten että jauheliha "murustuu". Lisää sitten naudan jauheliha ja kypsennä 10 minuuttia välillä sekoittaen. Jos käytät broilerinmaksoja, lisää ne pannulle ja kypsennä vielä 5 minuuttia. Lisää liemi, sekoita hyvin ja kiehauta. Anna kiehua hiljalleen 20 minuuttia. Lisää tomaattipyree- ja sose, kiehauta nopeasti ja nosta pannu pois levyltä.
  Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä juuri ja juuri kypsäksi. Valuta pasta. Sekoita kastike pastan joukkoon. Lisää juustoraasteet, muna ja mausteet pastaseokseen hyvin sekoittaen. 
  Lämmitä uuni 180 asteeseen. Lado sulaneet taikinalevyt voideltuun vuokaan siten että nousevat reunoja pitkin ylöspäin. Kauli levyjä tarvittaessa hieman ohuemmiksi. Lusikoi pastaseos vuokaan ja peitä pinta taikinalevyillä. Tee taikinakanteen veitsellä pieniä reikiä, jotta höyry pääsee ulos kypsennyksen aikana. 
  Vatkaa päälle tuleva muna ja maito keskenään ja voitele timpana seoksella. Kypsennä 180 asteisessa uunissa 60-75 minuuttia.

3 kommenttia:

  1. Hauska idea. Täytyy kokeilla lasten kanssa joku päivä, katsotaan mihin päin maailmaa mennään syömään.. ;)

    VastaaPoista
  2. Kokeilkaa ihmeessä :) On melkoisen hauskaa puuhaa! Ja samalla saa hyvän syyn etsiä kaikkia uusia, mielenkiintoisia ruokaohjeita.

    VastaaPoista
  3. Wau mikä idea!! Pitäisiköhän itsekin alkaa harrastamaan tuollaista. Meilläkään ei oikein rahallisesti eikä noiden lemmikeiden takia ole mahdollisuutta/halua kauheasti matkustella, mutta tuolla tavalla pääsee ikäänkuin askeleen lähemmäksi vieraita maita ja uusia kulttuureita.

    VastaaPoista