8. marraskuuta 2013

Tavallista elämää - munaton & laktoositon makaroniloota ja asiaa räteistä

Kävin maanantaina juttelemassa tytön opettajan kanssa ja siellä tuli puheeksi myös ruokailu. Vähän neiti sai moitteita liian pienistä annoksista, mutta muuten opettaja kehui tyttöni varsin ennakkoluulottomaksi uusia, erilaisia ruokia kohtaan. Siinä missä moni nyrpistelee nenäänsä, tyttö uskaltaa maistaa, eikä oikeastaan pidä kovinkaan montaa ruokaa mitenkään erikoisena. Ja tästä olen suunnattoman ylpeä! Vaikka syömisen kanssa on taisteltu vuosia, on hiljalleen päästy siihen tilanteeseen, että neiti uskaltaa kokeilla lähes kaikkea. Eri asia tietysti on, että tykkääkö kaikista mauista, mutta se ei ole niin tärkeää. Eihän kaikesta tarvi pitääkään. Uskon, että tähän vaikuttaa osaltaan se, että meillä on tarjolla niin niitä tavallisia ja perinteisiä kuin hieman eksoottisempiakin ruokia. 

Eilen oli taas tuiki tavallisen ruoan vuoro. Tosin tällä kertaa tein hieman normaalista poikkeavan version ja tarjolla oli munaton ja laktoositon makaronilaatikko. Ruoan tein äidin ohjeita mukaellen. Äitini on löytänyt ohjeen Valion sivuilta. Onhan tämä kosteampaa kuin kananmunalla hyydytetty laatikko, mutta hyvin tuntui silti kelpaavan kaikille. Väriä laatikkoon sain käyttämällä kahden pastapussin loput, joista tuli yhteensä sopivasti tuo 400 grammaa. Tarkoitus oli laittaa mukaan vielä porkkanaa, mutta sen sitten unohdin.




Munaton makaronilaatikko

1ps(400g) makaroneja
400g jauhelihaa
1 iso sipuli
1tl suolaa
pippuria
1l vettä
2 lihaliemikuutiota
1pkt(250g) Koskenlaskija sipuli-ruohosipulijuustoa

  Keitä makaronit lähes kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Ruskista jauheliha ja lisää ruskistamisen loppupuolella hienonnettu sipuli. Mausta suolalla ja pippurilla.
  Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää lihaliemikuutiot. Sekoittele, kunnes liemikuutiot ovat liuenneet. Lisää paloiteltu juusto lihaliemeen ja kuumenna sekoitellen siten että juusto sulaa.
  Sekoita makaronit ja jauheliha keskenään ja kaada vuokaan. Kaada juustoliemi päälle. Halutessasi voit ripotella pinnalle juustoraastetta.
  Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.



Sitten taas hieman Buzzador-asiaa. Toimin buzzadorina, jolloin saan testattavaksi erilaisia tuotteita. Tällä kertaa pääsin mukaan Viledan kampanjaan ja sain kokeilla erilaisia Viledan liinoja. Paketista löytyi 100% mikrokuituinen Universal-liina, Window-liina, Pad-näytönpuhdistusliina, Kitchen-keittiöliina sekä Bath-sieniliina kylpyhuoneeseen.




Itse olen valitettavasti ehtinyt testata vasta tuota keittiö- ja näyttöliinaa. Olen aina ajatellut, että ei sillä liinalla ole niin merkitystä, mutta nyt on pakko muuttaa mielipidettään. Kun kaivoin keittiöliinan paketista, innostuin samaan syssyyn pyyhkimään lähes kaikki keittiön pinnat. Niin ihana liina oli! Etenkin ruokapöytä ja pikkumiehen syöttötuoli ovat usein täynnä tahmaisia jälkiä ja rättiä saa heiluttaa alvariinsa. Viledan keittiöliinalla syöttötuolista sai ihanan puhtaan ilman sen suurempaa hinkkaamista. Ainakin tämä liina tuli meille jäädäkseen. 

Näyttöliinalla putsasin kännykkäni, joka on aina täynnä sormenjälkiä, jauhoa ja mitä kummallisempia tuhruja. Suurin osa liasta lähti kevyesti pyyhkimällä ja näyttö kirkastui kummasti. 

Tässä vielä hieman tietoa eri liinoista, myös niistä mitä en saanut testattavaksi tai mitä en ole vielä ehtinyt testaamaan. Tarkoituksena olisi ottaa loputkin liinat käyttöön, kunhan saan vain itseni tästä koneelta ylös ja pääsen siivoamaan. Tiedot ovat suoraan Viledan esitteestä.

Vileda Universal - 100% mikrokuituinen siivousliina

* Käyttökohteet: yleissiivous, olohuone, keittiö, tasot, huonekalut, kylpyhuone, ovet, ovilistat...
* Ultrahienojen, patentoitujen Vileda mikrokuitujen ansiosta täydellisen puhdas siivoustulos.
* Huippuluokan siivousliina, soveltuu pinttyneen ja rasvaisen lian siivoukseen - jopa yhdellä pyyhkäisyllä ja ilman puhdistusainetta
* Hygieninen hopeaionien ansiosta
* Puhdistaa nukkaamatta ja raitoja jättämättä
* Voidaan käyttää kosteana, nihkeänä tai kuivana
* Erinomainen imukyky
* Konepestävä 60C, ei huuhteluainetta

Vileda Window - 100% mikrokuituinen ikkunaliina

* Ihanteellinen ikkunoiden puhdistukseen, lasipöydille ja -kaiteille, peileille sekä muille lasi ja korkeakiiltopinnoille.
* Ensiluokkaista, patentoitua 100% Vileda mikrokuitua
* Puhdistaa sormenjäljet, noen, siitepölyn ja muut hankalat tahrat helposti kaikilta lasipinnoilta
* Puhdistaa nukkaamatta ja raitoja jättämättä, jopa yhdellä pyyhkäisyllä
* Käytetään pelkän veden tai ikkunapuhdistusaineen kanssa
* Erinomainen imukyky
* Konepestävä 60C, ei huuhteluainetta

Vileda Pad - 100% mikrokuituinen näytönpuhdistusliina

* Soveltuu herkille kosketusnäytöille, TV:lle ja näyttöruuduille
* Erittäin pehmeää, patentoitua 100% Vileda mikrokuitua, joka tuntuu miellyttävälle kädessä
* Ultraohuet mikrokuidut puhdistavat näytön sormenjäljistä ja muista tahroista
* Nukkaamaton ja naarmuttamaton
* Korvaa erikoispuhdistusaineet ja kostutetut puhdistuspyyhkeet
* Konepestävä 60C, ei huuhteluainetta

Vileda Kitchen - mikrokuituinen keittiöliina 2in1

* Käyttökohteet: keittiön tasot, tiski- ja ruokapöytä, liesi, teräspinnat, jääkaapin ja pakastimen ovet
* Kahden toiminnon keittiöliina:
1. Pehmeä, kudottu mikrokuitu kuivaa ja kiillottaa kaikki keittiön pinnat poistaen rasvaisenkin lian
2. Tehokas PowerZone-hankauspuoli irrottaa ja kerää pinttyneen lian ja murut mm. keraamiselta liedeltä ja teräspinnoilta, naarmuttamatta 
* Erittäin hyvä imukyky
* Puhdistaa jopa ilman puhdistusainetta
* Hellävarainen kaikilla pinnoilla
* Konepestävä 60C, ei huuhteluainetta

Vileda Floor - mikrokuituinen lattialiina 2in1

* Käyttökohteet: kaikki kovat lattiapinnat, puhdistus, roskien ja lian kerääminen ja kuivaus. Ihanteellinen etenkin klinkkerillä ja epätasaisilla pinnoilla.
* Kahden toiminnon lattialiina:
1. Pehmeä, kudottu mikrokuitu poistaa rasvatahrat ja hienojakoisen lian lattialta
2. Tehokas PowerZone-hankauspuoli irrottaa ja kerää pinttyneet tahrat, murut ja hiekan, naarmuttamatta herkkiäkään lattiapintoja
* Erittäin imukykyinen liina ei jätä lattiaa märäksi
* Konepestävä 60C, ei huuhteluainetta

Vileda Bath - mikrokuituinen sieniliina kylpyhuoneeseen

* Ihanteellinen kylpyhuoneen kaikkien pintojen puhdistukseen.
* Kahden eri toiminnon mikrokuituliina
1. Pese nukkapuolella
2. Kuivaa ja kiillota kiiltävällä puolella
* Liinan voi kätevästi taitella kolmeen osaan, siitä saa hyvän ja pitävän otteen
* Sieniliinasisuksen ansiosta erittäin hyvä imukyky
* Konepestävä 60C, ei huuhteluainetta

Vileda Multi - koko kodin mikrokuituinen yleissiivousliina

* Käyttökohteet: koko kodin yleissiivous, keittiö, olohuone, huonekalut, lavuaarit, ovet ovilistat...
* Valmistettu laadukkaasta kudotusta mikrokuidusta
* Valmistettu kahdesta eri mikrokuidusta:
1. Hellävärainen ja pehmeä pinnoille
2. Armoton pinttyneelle lialle
* Kuiva- sekä kostasiivoukseen
* Poistaa ja kerää pinttyneen ja rasvaisen lian, jopa ilman puhdistusainetta
* Neljä väriä: vihreä, pinkki, keltainen ja sininen
* Konepestävä 60C, ei huuhteluainetta


2 kommenttia:

  1. Koskenlaskijalla saa hyviä makuja ruokiin. :) Meillä esikoisella on syöminen aika hankalaa, on ollut aina. On niitä uusia juttuja tullut lisää iän myötä mitä syö, mutta kaikki vain ei mene alas.
    Kun taas tämä toinen on ensisoseesta saakka nauttinut kaikesta syömästään, ja pitää mitä erikoisimmista mauista. Nyt on alkanut löytyä jo jotain mitä hän ei söisi, kuten lohi. En vain käsitä mikä siinä on, kun herra juo möllerin sitä vahvaa kalaöljyä suoraan pullosta. Itse aina aamuisin pyytää vielä :D
    Tuolle on vain annettava oma aikansa, jotkut alkavat rohkeammin syömään kun taas joillekin ruoka ei koskaan tule olemaan tärkeä tai miellyttävä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen muksu teillä, kun kalaöljystä tykkää :D Ja sitten lohi ei kelpaa... En minäkään ymmärrä :)

      Meillä pikkumies kysyy kaikista uusista jutuista, että onko se vätkää :D Kerran nappasi miehen lautaselta pepperonin ja tunki suuhunsa. Sen jälkeen täytyy kaikkien uusien ruokien tulisuus tarkistaa ensin :D Jotain siis oppi tästä tapauksesta.

      Mutta tottahan tuo on, että osa ihmisistä on rohkeampia syömään erilaisia, uusia ruokia kuin toiset. Pakottaahan ei voi, mutta meillä on se periaate, että kaikkea täytyy ainakin maistaa. Tämän toivon osaltaan vähentävän ennakkoluuloja uusien makujen suhteen. Ja ilmeisesti nuo mun ipanat saa tarpeeksi ravintoa, kun hyvinvoivilta vaikuttavat. Poika tosin on melkoinen laiheliini, mutta luulen sen olevan vain geeniperintöä isältään. Että ehkä mun ei tarvi murehtia, vaikka huonosti syövätkin.

      Poista