21. joulukuuta 2013

Let it snow.... lumihiutalekakkua mustikoilla ja sitruunalla

Koska vietämme äitini ja veljeni kanssa joulun kukin tahollaan, on perinteeksi muodostunut syödä porukalla edes kerran näin joulun alla. Tällä kertaa mukaan kutsuttiin myös appivanhempani. En tiedä mistä johtuu, mutta mua jännittää aina suunnattomasti kokata appivanhemmilleni. Liekö syy siinä, että anoppini on aivan loistava kokki... Ruoaksi tein sekä rakuunabroileria että sieni-possupataa. Tuo possupata kun on melko voimakkaan makuista ja ajattelin, ettei se taida oikein upota pienimpiin ruokailijoihin. Siksi kaksi ruokaa.

Jälkkäriksi pöytään pääsi mukavan raikas mustikka-sitruunakakku. Ohjeen sovelsin Kotilieden isosta leivontakirjasta löytyneen reseptin pohjalta. Pikeerin kanssa yhteistyö ei sujunut ollenkaan, mutta vasta nyt tajusin, että olin käyttänyt aivan liian vähän valkuaista... Ei kakku mikään kaunistus ollut, mutta maku sen sijaan oli ihan ok. Ainakin siitä päätellen, että kakku katosi melko nopsaan...




Mustikka-sitruunatäytekakku

Pohja:
4 munaa
1,5dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
0,5tl leivinjauhetta
Mustikkatäyte:
2,5dl mansikkakermaa
2,5dl mustikoita
2rkl vaniljakreemijauhetta
Sitruunatäyte:
2dl kuohukermaa
200g sitruunatuorejuustoa
2rkl sokeria
2rkl sitruunamehua
1tl vaniljasokeria
Kostutus:
1-1,5dl spriteä
Päälle:
1dl kermaa
2tl vaniljakreemijauhetta
Kuorrutus:
n.300g sinistä sokerimassaa
Pikeeri:
0,5dl valkuaista
3dl tomusokeria
6 tippaa sitruunamehua

 Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi varovasti nostellen.
  Kaada taikina huolellisesti voideltuun ja korppujauhotettuun sydänvuokaan ja paista kakkupohjaa uunin alatasossa noin 30 minuuttia. Kumoa kakku vasta hieman jäähtyneenä.
  Valmista ensin täytteet. Vatkaa mansikkakerma vaahdoksi ja lisää vatkaamisen loppupuolella vaniljakreemijauhe. Sekoita joukkoon mustikat. Vatkaa sitruunatäytteen kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja mausta sokerilla, sitruunamehulla ja vaniljasokerilla.
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Nosta alin levy kelmusuikaleelle tai tarjoilualustalle ja kostuta kevyesti. Levitä päälle mustikkatäyte. Nosta päälle kakkulevy, kostuta ja levitä päälle sitruunatäyte. Nosta kansilevy päälle ja kostuta. Kääri kakku halutessasi kelmuun ja anna maustua jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään. 
  Vatkaa desi kermaa vaahdoksi ja lisää joukkoon vaniljakreemijauhe. Levitä vaahto tasaisesti kakun päälle. Kauli sokerimassa reilun kokoiseksi levyksi ja nosta kakun päälle. Tasoita kakun pinta ja reunat ja leikkaa ylimääräiset massat pois. Taittele massan reunat kakun alle.
  Valmista pikeeri. Vatkaa valkuaisia ja 2 desiä tomusokeria 3 minuuttia. Lisää sitruunamehu ja loput sokerista. Jatka vatkaamista hetki. Pursota kakun sivuille jääpuikkoja ja päälle lumihiutaleita. Koristele halutessasi kakkukoristehelmillä.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olis tuo vähän paremminkin voinut onnistua, mutta kiitos silti :) Pikeerin pursottelu vaatii multa melkoisesti treeniä.

      Poista