16. tammikuuta 2014

Three down ninety one to go... päärynä-mantelimuffinsseja ja maalaissämpylöitä

Keittokirjojen, tai tässä tapauksessa paremminkin leivontakirjojen läpikäyminen alkoi vauhdilla, sillä tänään pääsi kaksi kirjaa tutkittavaksi ja kaksi ohjetta testattavaksi. Leipien käydessä vähiin oli syytä leipoa sämpylä jos toinenkin, joten käytin sitten hyllystä löytynyttä "Kotilieden parhaat leivonnaiset" -kirjaa hyödykseni. Pojan kanssa leivottiin kirjasta löytyneellä ohjeella mielettömän hyviä maalaissämpylöitä! Näissä sämpylöissä on todella kovan sitkeä kuori ja sisus on pehmeää, joskin sitkeää sekin. Näistä tuli mieleen Fazerin leipomomyymälästä aika ajoin ostetut timanttisämpylät. Ei ehkä niinkään maun, vaan tuon koostumuksen puolesta.

Sämpylöiden lisäksi leivottiin "munsseja", sillä pikkumies oli toivonut tätä koko aamupäivän. Vähän väliä kävi kaivamassa keittiön laatikosta kasan paperisia muffinssivuokia ja pyysi, että leivotaan. Poika tuntuu olevan innoissaan, kun saa sekoittaa (ja maistella) taikinaa. Ohje muffinsseihin löytyi "Hyvän olon herkut"-kirjasta, jonka olen saanut jokunen vuosi sitten tytöltäni lahjaksi. Kirjan ohjeissa leipomiseen käytetään paljon hyviä rasvoja, ruokokidesokeria tai hunajaa ja vehnäjauhojen lisäksi löytyy yleensä muitakin, kuitupitoisempia jauhoja. Silti leivonnaiset ovat varsin maukkaita. Nämä päärynää ja mantelia sisältäneet muffinssit olivat ihanan pehmoisia ja sisältä löytynyt päärynä toi sopivasti makeutta. Ainoa miinus oli päälle laitettu mantelirouhe, sillä se pysyi paiston jälkeenkin melko irrallisena ja putoili minne sattuu muffinssia syödessä. Hyvää se manteli oli silti, mutta saa painaa aika reilusti taikinan sisään tai sitten laittaa hieman vähemmän. Ohjeessa käytettiin kahta päärynää, mutta kannattaa valita melko pienet yksilöt tai käyttää yhtä suurempaa. Ei niitä paloja kuitenkaan määräänsä enempää voi käyttää. Paistoaikakin oli meidän uunilla muutaman minuutin pidempi kuin ohjeessa, mutta tuo uuni onkin vanha ja hidas.




Päärynä-mantelimuffinssit
(9kpl)

1dl ruokokidesokeria
0,5dl juoksevaa margariinia
2 munaa 
2dl vehnäjauhoja
1dl grahamjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl maitoa
2 päärynää
kanelia
ruokokidesokeria

  Vatkaa sokeri ja margariini hyvin. Lisää munat. (Lisäsin yksi kerrallaan hyvin vatkaten). Sekoita mukaan kaikki kuivat aineet ja lisää lopuksi maito. Jaa taikina vuokiin. 
  Kuori päärynät ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Pane viipale jokaiseen muffinssiin. (Laitoin useamman). Painele mantelirouhetta muffinsseihin ja ripottele päälle kanelia ja hiukan ruokokidesokeria
  Paista 180 asteisessa uunissa 15-17 minuuttia.  



Maalaissämpylät
(n.20kpl)

1dl kaljamaltaita
5dl vettä
1dl maitoa
25g hiivaa
1rkl suolaa
2rkl hunajaa
2dl ruisjauhoja
n.9dl vehnäjauhoja

  Paahda kaljamaltaita hetki kuivalla teflonpannulla hetken aikaa. Nosta jäähtymään. Murenna hiiva kulhoon ja kaada päälle kädenlämpöinen vesi-maitoseos. Lisää joukkoon suola, hunaja ja kaljamaltaat. Alusta taikina jauhojen kanssa löysäksi. (Vaivaa hyvin muutama minuutti!). Anna kohota lämpimässä paikassa noin tunnin ajan. 
  Ripottele leivinpöydälle runsaasti jauhoja ja kumoa löysä taikina varovasti jauhojen päälle. Älä vaivaa, etteivät hiivakuplat hajoa. Taputtele taikina kevyesti jauhotetuin kämmenin suorakaiteen muotoiseksi leyksi. Levyksi. Leikkaa taikina nopeasti ensin viideksi suikaleeksi ja suikaleet samankokoisiksi paloiksi. Nostele palat leivinpaperoidulle uunipellille. Paista sämpylöitä 250-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
  Anna jäähtyä ritilällä peittämättä, jotta kuoresta tulee rapea.

Kolme kirjaa on tutkittu ja saavat luvan jäädä hyllyyn. Enää 91 kirjaa jäljellä.... 

Kääpiölinnan keittokirjat:
(jo käytetyt punaisella tekstillä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki 
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan


2 kommenttia:

  1. Nuo sämpylät alkoivat nyt kutkuttelemaan mieltä...ja leipomishaluja! :)
    Olen tuohon ohjeeseen kans joskus törmännyt. Tai itse asiassa taidanpa omistaa tuon samaisen kirjan mistä sinä olet ohjeen ottanut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Tosin näihin leipiin iskee hirvittävä himo. Voisin syödä vaikka kuinka monta! Onneksi ovat melko pieniä :)

      Poista