23. helmikuuta 2014

Nyhtöpossun nimipäivää eilen vietettiin, vierahiksi sämpylät ja coleslaw kutsuttiin - eli pulled pork-hampurilaiset chili-coleslaw'n kera

Pitkästä aikaa oli aikaa ja virtaa tehdä pulled pork -hampurilaisia. Halusin taas kokeilla jotain uutta ohjetta aiemmin kokeiltujen olut-bbq-possun ja viski-cola-possun lisäksi. Ohjeen löysin Nigellan sivuilta, joskin tämä oli lukijan sivuille lähettämä resepti. Vähän mä muuttelin bbq-kastikkeen ainesmääriä ja sipulit kuullotin tilkassa öljyä ennen muiden ainesten lisäämistä. Tarkoitus oli alunperin käyttää nyhtöpossuun pakastimesta löytynyt kasslerpala, mutta kun lapaa sai niin edullisesti, niin ostettiin sitten sitä. Hampurilaissämpylöiden ja coleslaw'ssa käytetyn chilimajoneesin ohjeen kävin poimimassa Elämää Koivurannassa-blogin Nannelta. Että kiitosta taas Nanne hyvistä ohjeista :) Sämpylöissä tosin käytin puolikarkeita jauhoja erikoisvehnäjauhojen sijaan ja taikinan vaivasin käsin. Chilimajoneesinkin tein soveltaen, sillä tuoretta chiliä ei kotoa löytynyt.

Kyllähän tämäkin possu herkkua oli, mutta ei voita noita kahta edellistä. Tästä tuntui puuttuvan potkua, joten chiliä voisi kastikkeeseen lisätä. Sämpylät ja salaatti sen sijaan olivat oikein hyviä! Näitä sämpylöitä tulee taatusti tehtyä toistekin!




Pulled Pork 

n.1,6kg porsaan lapaa
Bbq-kastike:
2dl ketsuppia
2dl vettä
0,75dl valkoviiniä
1,5tl suolaa
0,5tl vastajauhettua mustapippuria
1,5tl paprikajauhetta
1,5tl sinappijauhetta
0,5tl jauhettua tai rouhittua kuminaa
2rkl worcestershirekastiketta
1,5tl chilijauhetta
1,5tl ruokokidesokeria
1 iso sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
tilkka öljyä

  Nosta liha huoneenlämpöön vähintään 30 minuuttia ennen kypsentämistä. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä hetki tilkassa öljyä. Lisää kastikkeen muut ainekset ja anna hautua miedolla lämmöllä 20 minuuttia välillä sekoitellen. 
  Laita liha uunivuokaan ja kaada bbq-kastike päälle. Kypsennä lihaa 125-150 asteisessa uunissa 6-7 tuntia tai kunnes liha on niin pehmeää, että hajoaa pelkästään haarukalla repien. Ensimmäiset kolme tuntia kypsensin lihaa ilman kantta, lopun aikaa padan päällä oli kansi. Revi liha suikaleiksi padassa ja sekoita padan pohjalla olevan kastikkeen joukkoon. Nestemäärä vaikuttaa ensin suurelta, mutta kummasti se imeytyy lihan sekaan.

Hampurilaissämpylät 

2dl vettä
0,5dl perunasosejauhetta
3dl maitoa
20g hiivaa
2rkl sokeria
1tl suolaa
600g erikoisvehnäjauhoja
(laitoin tavallisia puolikarkeita)
1 muna
50g sulatettua voita

  Kiehauta vesi ja sekoita joukkoon perunasosejauhe. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva kulhoon, lisää maito ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää sokeri, suola ja perunasose ja sekoita hyvin. Lisää jauhot ja vaivaa taikina monitoimikoneessa tai käsin kiinteäksi. Lisää muna ja jatka vaivaamista vielä hetki. Kaada päälle voisula ja jatka vaivaamista, kunnes taikina on sileää ja melko pehmeää. Anna taikinan kohota tunnin ajan.
  Leivo 12 pyöreää sämpylää ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Anna kohota peittämättä tunnin ajan. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Suihkuta kohonneet sämpylät vedellä (tai pirskottele vettä päälle sormin) ja pane pelti uuniin. Pane uunin pohjalle vedellä täytetty kulho. Paista sämpylöitä noin 15 minuuttia tai kunnes ovat kauniin värisiä. Ota sämpylät uunista, suihkuta ne uudelleen vedellä ja peitä leivinliinalla. 
  Irrota jäähtyneet sämpylät leivinpaperista, pane ne muovipussiin ja sulje pussi. Pussissa sämpylät pehmenevät entisestään. Tee kerralla suuri annos, sillä sämpylät sopivat hyvin myös pakastettavaksi.

Coleslaw chilimajoneesilla

400g kaalia
1 pieni porkkana
0,5 sipulia
ripaus suolaa
Chilimajoneesi:
 2dl majoneesia
2rkl tomaattipyreetä
0,5tl kuivattua chilirouhetta
1 yksikyntinen valkosipuli
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria

  Leikkaa kaali ja porkkana ohuiksi suikaleiksi, hienonna sipuli. Sekoita ainekset suuressa kulhossa ja mausta ripauksella suolaa. Anna seistä kastikkeen valmistamisen ajan.
  Kuullota tomaattipyreetä, chilirouhetta ja hienonnettua valkosipulia tilkassa öljyä. Anna seoksen jäähtyä ja sekoita majoneesin joukkoon. Lisää mukaan sitruunamehu ja mausta kastike suolalla ja pippurilla.
  Sekoita kastike salaattiin ja anna maustua viilessä jonkin aikaa ennen tarjoilua. 

Mulla lähtee pian järki tämän bloggerin kanssa. Suuri osa kuvista, mitä yrittää blogiin siirtää, muuttuu ihmeelliseksi mössöksi. En tykkää. Hampurilaisistakin olisi ollut vaikka kuinka monta kivaa kuvaa, mutta aina kun siirsin niitä blogiin, muuttuivat ne aivan kauhean näköisiksi. Ilmeisesti en ole ainut, jolla tätä ongelmaa on. Kaikki vinkit asian korjaamiseksi ovat enemmän kuin tervetulleita!

4 kommenttia:

  1. Nuo sämpylät näyttävät täydellisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sämpylät olivat kyllä oikein hyviä. Ihanan isoja ja taikina oli todella helppo käsitellä. Vaikka alkuperäisessä ohjeessa käytettiinkin konetta taikinan tekemiseen, niin hyvin onnistui käsinkin, kun vaan vaivasi hyvin. Kyllä nämä aina kaupan sämpylät voittaa :)

      Poista
  2. Havahduin nyt siihen ihmetykseen, että meilläpä ei ole koko talvena syöty ylikypsää possua...Siis mitä ihmettä?! Johtuu varmaan siitä, että kun on ollut niin lämmin talvi, ei ole tarvinnut jatkuvalla syötöllä olla lämmittämässä leivinuunia ja sen takia siinä ei ole myöskään tehty niin paljoa ruokaa kuin viime talvena.
    Nyt pitää ottaakin tämä asia tapetille!! :)
    Minä ainakin tykästyin noihin hampparisämpyläisiin tosi kovin. Oli meidän makuun aika täydellisiä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin meinasin tehdä jotain toista sun sivuilta löytynyttä hampurilaissämpyläohjetta, mutta nämä vei voiton :) Vaikka olis ne toisetkin varmasti olleet hyviä. Suuri kiitos vielä ohjeesta, oli kyllä niin hyviä!

      Meilläkään ei oo juuri puuhellassa ruokaa laitettu tai kahveja keitelty. Tuvassa on muutenkin lämmin, niin ei viitsi lämmittää lisää. SInänsä harmi, sillä on noissa puuhelloissa ja leivinuuneissa vaan oma juttunsa.

      Poista