4. kesäkuuta 2014

Dream come true - oma kasvihuone (vihdoinkin!) ja mukavan rapea pizzapohja

Kasvihuone valmistui eilen vihdoin ja viimein ja nyt en millään malttaisi istua sisällä koneen ääressä tahi yrittää kokata mitään. Paljon mieluummin kyykin istuttamassa kaikkea mitä en oikeasti osaa kasvattaa ja ihastelen kasvavia taimia. Projektin valmistumista juhlittiin eilen illalla kuohuviinillä, joka juotiin kotoisasti tavallisista laseista, kun en enää jaksanut kaivella yläkaapista oikeanlaisia kippoja. Noh, ehkä tuo kuohuviini oli hieman liioittelua, mutta kun sellainen pikkupullo sattui olemaan, niin miksei sitä voisi juoda pois. Kasvihuoneesta oon haaveillut vuosia ja nyt minä sellaisen vihdoin sain! On mulla kultainen ukko, kun mulle tuollaisen rakensi. Tai sitten se sillä on oma lehmä ojassa... Jos vietän enemmän aikaa kasvihuoneella, on tuvassa paljon rauhallisempaa.




Keittokirjahaaste ei suinkaan ole unohtunut, vaikkei se viime aikoina ole juuri edennyt. No, sen verran muutosta on kirjahyllyssä tapahtunut, että Farang-keittokirjan laitoin kiertoon. Sinänsä kaunis kirja ja upeita ohjeita, mutta joka kerta kun kyseiseen kirjaan tartuin, iski suunnaton ahdistus ja rimakauhu. Vaikka ohjeet kuulostivatkin sellaisilta, että saisin ruoat tehtyä, niin niiden upeiden kuvien katselu sai aikaan sen, etten tohtinut mitään ohjetta kokeilla. Koska haasteen ideana oli laittaa sellaiset kirjat kiertoon, joista ei mitään kokeiltavaa löydy, niin tämäkin kirja pääsi uuteen kotiin.

Tämänpäiväiset kaappien tyhjäys pizzat sen sijaan saivat pohjat ja kastikkeet "Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin"-kirjasta. Meidän suursyömäreille tein suosista taikinan tuplana, siten jokainen sai tehdä mieleisensä, ison pizzan. Loppuja saa sitten nakerrella huomenna välipalaksi. Alla ohjeet kuitenkin kirjan mukaan.




Pizzapohja 
(4 annospizzaa tai 1 iso pizza)

5dl vehnäjauhoja 
25g hiivaa
2dl vettä
1rkl öljyä
1tl suolaa

  Murenna hiiva kulhoon ja liuota se haaleaan vesitilkkaan. Lisää loppu vesi ja öljy sekä jauhot ja suola. Vaivaa taikina huolellisesti. Anna kohota noin tunnin liinalla peitettynä.
  Jaa taikina 4 osaan. Vaivaa sitä pöydällä ja venyttele käsissä. Kauli ohueksi pyöreäksi levyksi. Pane kaulitut pohjat pellille leivinpaperin päälle.
  Levitä tomaattikastike pohjalle ja täytä maun mukaan. Paista 250-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.

Tomaattikastike pizzalle

1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
2rkl oliiviöljyä
1tlk(400g) tomaatteja
1tl sokeria
suolaa
mustapippuria
oreganoa
basilikaa
1 laakerinlehti
2-3rkl tomaattisosetta

  Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit pehmeiksi öljyssä. Lisää tomaatit liemineen ja anna seoksen kiehua hiljalleen ilman kantta noin 15 minuuttia. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla ja keitä vielä 10 minuuttia. Lisää yrtit ja jatka keittämistä vielä noin 15 minuuttia. 
  Lisää tomaattisosetta tarpeen mukaan. Jos seos on vetistä, lisää enemmän, jos se on paksua, tomaattisosetta ei tarvita. Poista laakerinlehti ja anna jäähtyä.




Kääpiölinnan keittokirjat:
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä 
96.  Salaattisuosikit ja parhaat buffetit
97. Tapakset ja antipastot 
98. Pieni jäätelökirja suurista nautinnoista 
99. Sopat!
100. Kakkutikkarit 
101. Kotilieden suuri juhlakirja
102. Lempileivonnaiset 
103. Reseptien aarteet sukupolvelta toiselle


10 kommenttia:

  1. Suuren suuret onnittelut uuden kasvihuoneen johdosta!! :) Hyvältä näyttää! Ja kuoharia ilman muuta,aina on riittävän hyvä syy juhlistaa elämää!! <3
    Sitä paitsi kasvihuoneesta tekee vielä hienomman ja tärkeämmän se,että se ei ole mikään kaupasta valmiina ostettu. Kyllä sulla vaan on mahtava mies!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On se kyllä kultainen, kun tuollaisen mulle rakensi. Tosin heti alkoi homma vastustaa, sillä melkoinen muurahaispataljoona oli yön aikana päättänyt vallata kasvihuoneen. Luulen, että tulivat kompostimullan mukana. Yleensä ei pikkuötökät haittaa, mutta muurahaiset on mun ykkösinhokkeja :/

      Poista
  2. Onnea täältäkin uuden kasvihuoneen ylpeälle emännälle! Hienon huoneen on mies sulle rakentanut. Onnellinen <3 Ja hei, ei ole olemassa liian pientä syytä korkata kuohuvaa - ihan samaa mieltä Nannen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaima :) Onhan se toki niin, että aina välillä voi korkata kuohuvaa ilman isompaa syytä. Ja kun oikein tarkkaan ajattelee, niin monen vuoden haaveen toteutuminen on varsin hyvä (teko)syy :D

      Poista
  3. Onnea kasvarista! Meillä ikkunat odottavat vielä asentamista. Pohjaa on kaivettu ja appiukko toi lautojakin, mutta jotain täytyisi kai tehdä että saisi tämän kesän aikana kasvihuoneen pystyyn. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eiköhän se teilläkin siitä hissukseen nouse. Me laitettiin seinät muovista, kun alkuperäinen suunnitelma vanhoista ikkunoista osoittautui haasteelliseksi toteuttaa. Täällä kierrätyskeskus ei enää ikkunoita ota vastaan ja ne mitä oli myynnissä, olivat niin järjettömän hintaisia, että olisi tullut äkkiä hyvinkin kallis kasvihuone.

      Poista
  4. Onnittelut uuden kasvihuoneen johdosta täältäkin! :) Haaveilen myös omasta. Omaa miestäni tosin en taida saada rakenteluhommiin, mutta voisin kokeilla itse tuhertaa sellainen :) Herkun näköistä pitsaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei tuo munkaan ukko ollut ennen tuollaisia rakennellut, mutta kummasti se sellaisen sai pystyyn. Toisaalta, jos itse saat rakennettua, niin saatpa juuri sellaisen kuin haluat :)

      Poista
    2. Juu, vinot seinät ja vuotavan katon ;D

      Poista
    3. :D No, sittenhän siinä olisi vaan oma kastelujärjestelmä :D

      Poista