24. elokuuta 2014

Wok it! - nopea ja herkullinen suikaleruoka kasslerista

Jokunen vuosi sitten kävin meidän cd:t läpi kuunnellen ne läpi aakkosjärjestyksessä. Urakka oli melkoinen ja taisi kestääkin lähemmäs vuoden. Tarkoituksena oli tehdä sama vinyyleille, mutta innostus loppui melko lyhyeen. Nyt hirvittävän pitkän musiikittoman ajan jälkeen ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kuunnella vinyylit läpi. Projektin etenemistä voi seurata Instagramissa. Acceptista lähdettiin ja kohti ZZTopia suunnataan. Jos saisin kuunneltua levyn päivässä, aikaa kuluisi noin 1,5 vuotta. Ensimmäisenä soittimessa käväisi Acceptin ensimmäinen täyspitkä tuotos, joka kantaa kotoisasti nimeä "Accept".

Ruokapuolella vuorossa oli suunnattoman helppo, suht nopea ja erittäin maukas lihavokki. Eniten taisi mennä aikaa ainesten pilkkomiseen, muutoin tämä ruoka valmistui kuin itsestään. Oikein kiva arkiruoka siis! Tein ruoan marinoimattomista kasslerpihveistä, mutta muutkin lihat käyvät tähän vallan mainiosti. Ohjeen alkuperää en enää muista ja hieman soveltelin omiani. 




Sukkela suikaleruoka

500g possun kassleria suikaleina (myös naudan paisti, tms. käy)
öljyä
mustapippuria
ripaus suolaa
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
200g tuoreita herkkusieniä
1 kesäkurpitsa
0,5dl soijaa
1rkl omenaviinietikkaa

  Ota liha huoneenlämpöön ainakin puolisen tuntia ennen valmistusta. Viipaloi herkkusienet ja valkosipulinkynnet, suikaloi sipulit ja kesäkurpitsa. 
  Kuumenna öljy wokissa tai muussa laakeassa pannussa. Ruskista lihat pienissä erissä kauniin ruskeiksi. Mausta lihat pippurilla ja suolalla. Nosta kaikki lihat takaisin pannuun, lisää sipulit ja valkosipulit ja kypsennä pari minuuttia. Lisää joukkoon sienet ja kesäkurpitsa. Kypsennä muutama minuutti ja lisää pannulle soija ja etikka. 
  Kypsennä ruokaa miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Tarjoa riisin kera.

2 kommenttia:

  1. Back in Business! :D
    Hei kiitos tästä reseptistä! Mä nimittäin joskus vuosia sitten tein tällästä samantapaista ruokaa, mutta raastoin siihen aina vähän kaalia mukaan. Nyt se tuli niin elävästi mieleen tän sun ruokakuvan takia, että pakko ehkä joku päivä tehdä...jos lohelta jää sijaa possulle.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kaali voisi tosiaan sopia joukkoon. Ei teillä ihan heti taideta possua syödä, jos kalansaalista katsoo :D

      Poista