25. syyskuuta 2014

Good Enough! - arkinen, herkullinen perunamoussaka

Eilen hieman kateellisena seurasin, miten reilu kolmivuotiaalle miehenalulle koko maailma on kuin valtaisa huvipuisto ja suuri seikkailu. Niinkin arkinen asia kuin perunoiden nosto, sai aikaan riemunkiljahduksia. Pikkumies rinnasti perunannoston aarteiden etsintään ja joka kerta kun perunoita löytyi, löytyi valtaisan suuri aarre. Osaisipa sitä itsekin löytää arkisesta aherruksesta ilon aiheita ja edes välillä nähdä maailma pikkuisen silmin. Voisi moni asia ja askares tuntua paljon mielekkäämmältä. 

Pakkanen oli vienyt loput kesäkurpitsat, joten niitä ei enää ole tiedossa. Ei haittaa, sillä noita tosiaan vielä piisaa. Eilen sain käytettyä pienen palasen kesäkurpitsaa perunamoussakaan, mutta aika paljon jäi vielä jäljelle. Kaikessa arkisuudessaan tämä ruoka oli aivan loistavaa ja kuuluu niihin ruokiin, joita tehdään takuulla toistekin. Alunperin ohje on vanhasta Pirkasta poimittu, mutta soveltelin sitä hieman mausteiden ja ainesmäärien suhteen. Tarkoitus oli syödä tätä pari päivää, mutta ruoka teki niin hyvin kauppansa, ettei tälle päivää jäänyt niin juuri mitään. Täytynee siis viritellä puuhellaan tuli ja laittaa lihapata muhimaan.




Perunamoussaka

5-6 isohkoa perunaa 
1 iso sipuli
1/2 kesäkurpitsaa
400g sika-nautajauhelihaa
3 suurta valkosipulinkynttä
1prk(390g) valkosipuli-tomaattimurskaa
1 lihaliemikuutio
1tl oreganoa
1tl basilikaa
1/2tl suolaa
mustapippuria
Valkokastike:
25g voita
3rkl vehnäjauhoja
5dl maitoa
2dl juustoraastetta
1/2tl suolaa
ripaus valkopippuria

  Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Hienonna sipuli ja viipaloi valkosipulinkynnet. Viipaloi kesäkurpitsa. 
  Ruskista jauheliha pannulla, lisää ruskistamisen loppupuolella sipuli ja valkosipuli. Murenna joukkoon lihaliemikuutio, lisää tomaattimurska ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia. 
  Valmista valkokastike sulattamalla rasva kattilassa. Lisää jauhot ja anna kypsyä minuutin pari. Kaada maito joukkoon vähän kerrallaan samalla hyvin sekoittaen. Anna kastikkeen kiehahtaa ja lisää juustoraaste sekä mausteet. 
  Voitele uunivuoka. Kaada pohjalle puolet jauhelihakastikkeesta, päälle kerros kesäkurpitsaa ja perunaa. Kaada päälle puolet valkokastikkeesta. Tee toinen kerros samoin. 
  Kypsennä ruokaa 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan, tai kunnes perunat ovat kypsiä. Jos pinta tummuu liikaa paiston aikana, peitä vuoka folio- tai leivinpaperipalalla. 

2 kommenttia:

  1. Ihan mukavan oloinen resepti, suomalaiseen versioon sopii tuo peruna. Mä en oo ikinä kokeillu tehdä minkään sortin moussakaa vaikka siitä ihan hirveästi tykkäänkin!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo oikein koskaan oppinut tykkäämään perinteisestä moussakasta, mutta ehkä syy on siinä, etten oo sitä kovin montaa kertaa edes maistanut. Ehkä sekin asia pitää korjata jossain vaiheessa :) Tämän blogin pitämisen aikana oon oppinut syömään montaa juttua, jotka ennen inhotti, joten eiköhän sitä yhteen moussakaankin tottuisi.

      Poista