10. lokakuuta 2014

My brain huuuuuurrrrts! - aivomuffinsseja ja muita herkkuja halloweeniin

Fun food-kirjasta löytynyt aivomuffinssien ohje on ollut kokeilulistalla jo hyvän tovin. Vaikka halloweeniin onkin vielä aikaa, halusin kokeilla ohjetta jo nyt, josko näistä olisi tarjottavaksi muksujen kemuihin. Tarkoitus oli tehdä näitä jo alkuviikosta, mutta homma siirtyi, ironista kyllä, järjettömän päänsäryn takia. Liekö mun aivoni protestoivat kaltaistensa syömistä :D Nyt muffinssit on kuitenkin tehty. Itse muffinssi on oikein hyvää, ei liian makeaa ja mukavan mehevää. Päällinen sen sijaan on melkoisen ällöimelää. Yhden muffinssin saa just ja just syötyä, mutta enempää ei kyllä tee mieli. Kuorrutukseen laitoin vähemmän sokeria kuin mitä ohjeessa oli. Koristelussa käytetyn herukkasiirapin korvasin punaisella ja vihreällä koristelugeelillä. 




Aivomuffinit
(12kpl)

175g pehmeää voita
50g pähkinä-nougatlevitettä (laitoin nutellaa)
1 3/4dl sokeria
3 kananmunaa
200g(n.3dl vehnäjauhoja)
2tl leivinjauhetta
50g hasselpähkinäjauhetta
1dl maitoa
Kuorrutus:
150g pehmeää voita
1tl vanilja-aromia, -sokeria tai -uutetta
400-500g tomusokeria
(3rkl kuumaa kulutusmaitoa tarvittaessa)
punaista elintarvikeväriä
punaista koristegeeliä, herukkasiirappia tai vaikka mansikkahilloa

  Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Vuoraa muffinivuoka paperivuoilla. Vaahdota voi, nutella ja sokeri. Sekoita munat joukkoon yksitellen samalla vatkaten.
  Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja sihtaa seos taikinan joukkoon. Lisää hasselpähkinäjauhe ja sekoita sähkövatkaimella. Kaada sekoittamisen aikana maito vähitellen joukkoon.
  Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista keskitasolla 15-20 minuuttia. Ota uunista ja anna muffinssien jäähtyä ritilällä.
  Vaahdota kuorrutetta varten huoneenlämpöinen voi ja vanilja-aromi. Jos käytät suolatonta voita, lisää ripaus suolaa ennen vatkausta. Lisää vähitellen joukkoon tomusokeria ja sekoita, kunnes seos on levitettävää. Jos seoksesta on tullut rakeista, lisää teelusikallinen kerrallaan kuumaa maitoa, kunnes seos on tasaista. Värjää seos punaisella elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi ja lusikoi kuorrute pursotinpussiin, jossa on tasainen, ohut tylla. 
  Tasoita tarvittaessa muffinssien pinta. Pursota kuorrute kiemuraisiksi raidoiksi muffinssien pintaan, jätä keskelle vako. Täytä vako geelillä, siirapilla tai mansikkahillolla. Säilytä viileässä.




Tämä yksilö on omistettu kaikille chiari-ihmisille ;)



Tähän samaan syssyyn voisi vinkata muitakin herkkuja halloween-juhliin. Vähän ajoissahan nämä ideat ovat, mutta loppukuu tulee olemaan niin kiireinen, etten tiedä ehdinkö näihin enää palata. Parempi siis olla ajoissa asialla.

Viime vuonna herkuteltiin mm. sormilla ja kummituskakulla






Edellisenä vuonna kakku oli paljon pienempi, mutta teemaan sopiva sekin :) 




Juhliin voisi sopia myös kummitytölleni tekemä kakku, jota leikatessa silmät pompsahtelevat minne sattuu ;)



Matojen valtaamat muffinssit toimii aina, eikä kärpässienissäkään mitään vikaa ole. Kunhan ipanat vaan muistavat jättää ne oikeat kärpässienet rauhaan...






Hyytävää herkkua saa appelsiineista ja jäätelöstä. Varoitus, näiden tekeminen on äärimmäisen sottaisaa puuhaa!




Kukapa voisi vastustaa suloisia pikkukummituksia, jotka nököttävät herkullisen mustikkamuffinssin päällä!




Nämä etanat eivät ole sieltä pelottavimmasta päästä, mutta hyvin sopivat halloween-kekkereille.





8 kommenttia:

  1. Nauratti tuo Chiari-ihmisille tarkoitettu versio:D
    Me tullaan sohkun kanssa maistelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä päähänpisto tuo oli, kun aivoja pursottelin :D Kummasti muut arvas, että mikä oli mulle tarkoitettu....

      Niin ja tervetuloa :) Onkohan Sohkun peliaikataulut selvinny?

      Poista
  2. Hui mitä muffinsseja. Toisaalta tosi hienoja ja toisaalta hieman epäilyttäisi syödä noin oikean näköisiä aivoja. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmentävän hyvin nämä meillä kelpasi... Toki muksut on tottuneet jo tällaisiin omituisiin juttuihin :D

      Poista
  3. Huh, mitä muffineja ja ihan mahtavia ideoita muutenkin :) Mä koitin myös leipoa pelottavia Halloweenjuttuja tällä viikolla, mutta vaikea tehdä sellaisia kun alkaa itseäänkin pelottaa ;) Niistä tulikin sitten ihan symppiksiä :)

    VastaaPoista
  4. Huiiii hauskoja! Nuo etanat on kerrassaan superherttaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo etanat on kaikessa yksinkertaisuudessa superhyviä :)

      Poista