18. syyskuuta 2015

Come bite the apple cake! - mehevä rahkakakku omenalla ja päärynällä

Meidän omenasato ei tänäkään vuonna ole häävi. Toinen puu ei tehnyt edes kukkia ja toinen puu on täynnä rumia, rupisia hedelmiä. Tai täynnä on vähän huono ilmaisu, sillä ei noita omenoita kauheasti ole. Onneksi huonot kohdat voi leikata pois, joten hyvin nuo rumilukset kelpaavat leivotaan tahi likööriin. Eikä mikään tietenkään estä syömästä noita suoraan puusta. Eilen illalla innostuin leipomaan rahkaisen kakun, johon upposi omenan lisäksi yksi jo ylikypsä päärynä. Yleensä en tällaisista rahkaisista kakuista kauheasti piittaa, mutta tätä kyllä söi ihan mielellään. Ohjeen, joskin pelkällä omenalla tehtynä olen napannut ilmeisesti jostain lehdestä, joten kunnia reseptin suunnittelusta kuuluu jollekulle muulle. 




Omena-päärynäkakku

100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
Täyte:
2 prk (à250g) maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1 rkl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria
½ tl jauhettua inkivääriä
1 tl kanelia
1-2 pientä omenaa pieninä kuutioina
1 päärynä pieninä kuutioina
Pinnalle:
tomusokeria

  Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna ja jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina leivinpaperin päälle irtopohjaisen, halk. 22 cm vuoan pohjalle ja reunoille.
  Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Paista 175 asteen lämmössä noin 1 tunti 20 minuuttia. Peitä tarvittaessa leivinpaperilla paistamisen loppupuolella. 
  Irrota kakku vuoasta vasta täysin kylmänä. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Siivilöi pinnalle tomusokeria (joka tosin sulaa heti pois...).




4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Kaura! Hyvää tämä olikin! Kuvittelin pakastavani osan, mutta tämä katosi niin nopsaan, ettei pakastettavaa jäänyt.

      Poista
  2. Olen kuullut että aika monella muullakin on sama ongelma, että omenia ei tule tai jos tulee niin ovat tosi rupisia ja matosia.
    Meillä on omppupuut vielä niin pieniä että niistä ei taida ihan hetkeen satoa tulla. Pyysin 30-vuotislahjaksi erilaisia "hyötykasveja" ja sainkin kaksi omppupuuta. Toinen on istutettu Jimin haudalle ja toinen on siinä vieressä. Hyvin näyttävät voivan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jimi pitää taatusti hyvää huolta puusta ♥ Ei meidänkään puut kauhean vanhoja ole. Toinen saatiin naapureilta häälahjaksi ja toinen ollaan ostettu itse. Ai niin, onhan siitäkin jo 7 vuotta aikaa :D Justiinhan me naimisiin mentiin.

      Poista