21. syyskuuta 2015

Lapsuuden ruokamuistoja - naudan lapa paistopussissa

Yksi mun lapsuuden ruokamuistoista liittyy isän uunissa hissukseen valmistamaan naudanlihaan. En tietenkään muista, että mitä palaa tuo liha oli, muistan vain sen herkullisen tuoksun, mikä keittiön valtasi isän laittaessa ruokaa. Muistan sen piinallisen odotuksen ja sen hetken, kun liha viimein oli kypsää. Itseasiassa se liha ei niinkään tainnut olla se paras osuus, vaan se, kun kastettiin leipää siihen ihanan suolaiseen lihan paistoliemeen. Monesti aiemminkin olen tainnut mainita, että isäni oli loistava ruoanlaittaja. Kekseliäs, luova ja innokas. Vaikka pieni olinkin, niin mieleen on jäänyt se ilo, mitä isä ruoan välityksellä vieraille välitti. Voi kuinka kaipaankaan niitä herkkuruokia ja ennen kaikkea niiden laittajaa. Vasta nyt tajusin, että huomennahan olisi isän syntymäpäivä. Täyttäisi 65 vuotta. Onnea sinne jonnekin ♥ 

Mä oon hiljalleen yrittänyt muistella ja opetella laittamaan isän bravuuriruokia. Rakuunabroileri sujuu jo rutiinilla, mutta tuota hissukseen kypsytettyä naudanlihaa kokeilin viikonloppuna ensimmäistä kertaa. Palaksi valikoitui iso pala naudan lapaa, jonka maustoin yksinkertaisesti suolalla ja pippurilla ja annoin olla uunissa kauan. Ihanan yksinkertaista ja niin hyvää!




Naudan lapa paistopussissa

n. 1,8 kg naudan lapaa
suolaa
mustapippuria 
paistopussi

  Ota liha huoneenlämpöön vähintään tunti ennen kypsentämistä. Mausta kauttaaltaan suolalla ja pippurilla ja nosta liha paistopussiin. Sulje pussi ja leikkaa yhteen nurkkaan reikä. Nosta liha pusseineen paistovuokaan ja kypsennä 125-150 asteisessa uunissa noin kuusi tuntia, tai kunnes liha on niin kypsää, että hajoaa helposti haarukalla vedettäessä. 
  Tarjoa vaikka perunamuusin kanssa ja käytä lihan paistolientä kastikkeena.




4 kommenttia:

  1. Vitsit ku hyvän näköistä!!!! naminami....
    Tuotapa teen.

    Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina :) Toivottavasti maistuu! Meilläkin naudan lapaa käytetään jatkossa taatusti useammin. Suht edullista ja hyvää lihaa :)

      Poista
  2. Ihania muistoja ♥ Ja paras tapa tietenkin niitä vaalia on jatkaa näiden herkkujen laittoa sukupolvelta toiselle.
    Enkä yhtään ihmettele mistä olet taitosi perinyt!! ♥

    P.S. Tälläiset ruuat on ihan parhaita syksyruokia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Monesti oon miettinyt, että minkähänlaisia juhlia me isän kanssa järjestettäisiin. Niistä ei ainakaan ruoka loppuisi. :)

      Poista