13. lokakuuta 2015

Linssimuhennosta ja paistettuja kasviksia - pieni kulho täynnä makuja!

Meillä kävi eilen pieni, suloinen vieras. Löydettiin pikkumiehen kanssa siili kukkapenkin vierestä kyhjöttämästä. Kovasti pieni yritti hakeutua lämpöön ja näytti olevan niin heikossa kunnossa, että tarvitsi apua. Pikkuinen sai lämmitellä meidän vintin vessassa pahvilaatikossa muutaman tunnin, sai ruokaa syödäkseen ja jatkoi matkaa sellaiseen paikkaan, jossa osataan siilipoloisia hoitaa ja auttaa. Kunpa reppana vain saisi lisää painoa ja selviäisi talven yli. Siili ristittiin Oivaksi ja jos hyvin käy, se saa muuttaa keväällä takaisin meidän pihapiiriin. Oiva oli kyllä varsin suloinen kaveri ♥ 

Ruokapuolella voisi laittaa jakoon herkullisen linssimuhennoksen ohjeen. Yleensä tällaiset kasvisruoat eivät ole mun suosikkeja, mutta tämä osoittautui oikein hyväksi, ja ihanan helpoksi sapuskaksi. Muhennoksen kanssa tarjottavia kasviksia voi vaihdella mielensä mukaan. Minä käytin tällä kertaa kukkakaalia, salottisipulia ja porkkanaa. Ohje tähän herkkuun löytyi Curryruoat-kirjasta. Hieman jouduin soveltelemaan, sillä keltaisia linssejä tai mustia sinapinsiemeniä en tähän hätään löytänyt mistään. Enpä kyllä kauheasti etsinytkään. 




Daal-linssimuhennosta ja vihanneksia

300 g (n. 3½ dl) keltaisia tai punaisia linssejä 
1 1/4 l vettä
4 rkl kirkastettua voita tai voisulaa
1 tl kurkumaa
1/4 tl cayennepippuria
½ tl paprikajauhetta
½ tl jauhettua juustokuminaa
1 tl garam masala-mausteseosta
2 laakerinlehteä
suolaa
500 g erilaisia kasviksia (esim. vihreitä papuja,
kukkakaalia, munakoisoa, kesäkurpitsaa)
1 tl mustia tai keltaisia sinapinsiemeniä
rouhittua mustapippuria
Pinnalle:
kookoshiutaleita

  Huuhtele linssit huolellisesti siivilässä ja valuta. Kuumenna 2 rkl voita kattilassa ja sekoita joukkoon kurkuma, cayenne, paprika, juustokumina ja garam masala. Lisää huuhdotut linssit ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Lisää vesi ja laakerinlehti ja keitä linssejä kannen alla keskilämmöllä noin 20 minuuttia välillä sekoittaen. Jos muhennoksesta tulee liian sakeaa, lisää hiukan vettä. Mausta suolalla. 
  Pese ja paloittele kasvikset. Kuumenna loput 2 rkl voita ja paista siinä sinapinsiemenet ja toinen laakerinlehti. Lisää kasvikset, paista hetki. Lisää vähän vettä ja hauduta kannen alla noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.
  Jaa daal pieniin kulhoihin, lisää paistetut kasvikset ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita. Tarjoile halutessasi pappadum-leivän kanssa.

3 kommenttia:

  1. Tää on ihan tällänen "mun ruoka", pitääkin ottaa ohje talteen!! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..niin ja tsemppiä Oivalle, toivotaan että selviää talven yli ja pääsee muuttamaan Kääpiölinnan pihapiiriin ♥

      Poista
    2. Toivotaan tosiaan, että Oiva vielä vähän pulskistuisi ennen talvea. Nyt sillä on onneksi hyvä paikka, missä olla ♥

      Poista