5. maaliskuuta 2016

Suklaa-mangokakkua synttärisankarille ♥

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin tänään esikoiseni täytti 15 vuotta. Joka ikinen vuosi hämmästelen, miten nopeasti aika kuluu. Missä on se pieni ruttunaamainen vauva, enkelikiharainen pikkuprinsessa tai suuren repun kanssa ensimmäiselle luokalle raahustanut pikkutyttö? Nyt saan ottaa kainaloon itseäni melkein kymmenen senttiä pidemmän kauniin nuoren naisen. Tiedän ettei saisi murehtia etukäteen, mutta kauhulla ajattelen, että pian tuo neitokainen on täysi-ikäinen ja lähtee etsimään omaa paikkaansa maailmassa. Kunpa saisinkin pitää tuon lapsen aina luonani. Mutta ei tosiaan murehdita etukäteen, vaan juhlitaan näitä täyteen tulleita vuosia. Tiedäthän lapseni, että olet tärkeintä maailmassa, eikä mikään mahti maailmassa sitä muuta! ♥

Synttäreitä juhlitaan suvun kanssa vasta vähän myöhemmin, mutta tottahan juhlapäiväksi täytyi kakku leipoa. Päivänsankarin toiveesta kakun välistä löytyi Brunbergin maitosuklaasta tehty mousse mangon kera. Tuo maitosuklaa on kakun välissä todella hyvää! Kakun pohjaksi tein jälleen Suklaapossun suklaakakkupohjan, jonka leikkasin todella ohuiksi levyiksi. Kakku oli niin mehevä, etten kostuttanut pohjaa lainkaan. Käytin tällä kertaa pohjaan kermaviiliä ranskankerman sijaan, eikä se ollut niin hyvä kuin yleensä.

Kakun koristelu ei sitten mennytkään suunnitelmien mukaan. Aluksi oli tarkoitus jättää reunat paljaaksi ja laittaa päälle vaan suklaaganache. Kakku näytti kuitenkin niin epäsiistiltä, että peitin kakun reunat sileällä kermakerroksella. Kakun alareuna ei kermasta piitannut, vaan vaikka kuinka yritin, niin reuna tuntui hylkivän kermaa. Kun en muuta keksinyt, tein alareunaan pienet pursotukset. Ongelmat jatkuivat suklaaganachen kanssa. Ganache oli aivan liian juoksevaa ja pian kakku lojuikin valtaisassa suklaalammikossa. Liekö sitten suklaissa eroa, sillä yleensä tällä suhteella ganache on toiminut. Jotta saisin kakun edes jotenkin pelastettua, yritin siirtää sen toiselle alustalle. Olin nostanut kakun jo kakkupaperille ja tottahan se paperi tarttui kakun pohjaan oikein kunnolla. Lisäksi siirrettäessä kakku otti ja halkesi. Siinä kohtaa itku ei ollut kaukana ja taisi siinä muutama kyynel jo vierähtääkin. Lopulta vatkasin loput kaapista löytyneet kermat vaahdoksi, jatkoin vaahdon tilkalla mascarponea ja tein jonkinmoiset pursotukset kakun reunaan. Kerma jäi aavistuksen liian löysäksi, eikä pursotusjälki ollut mitenkään nättiä. Alunperin oli tarkoitus tehdä kakun päälle hillitty koristelu karkeilla, kekseillä ja appelsiiniviipaleilla, mutta siinä kakun halkeamaa peitellessä kakun päälle kertyi epämääräinen suklaaläjä. Valmista kakkua katsellessa taisin itkeä tihrustaa jo oiken kunnolla, sillä kakkua maailman rumimmaksi julistaessani mies ja tyttö yrittivät etsiä netistä vielä epäonnistuneempien kakkujen kuvia. Kai nuo halusivat yrittää lohduttaa omalla tavallaan.



Suklaa-mangotäytekakku

Pohja:
Suklaamousse:
2 dl kuohukermaa
100 g mascarponea
100 g Brunbergin laktoositonta maitosuklaata
Mangomousse:
1 tlk (425/230g) mangoviipaleita sokeriliemessä
2 dl kuohukermaa
100 g mascarponea
3 liivatelehteä
2 rkl mangojen sokerilientä
2-3 rkl tomusokeria
½-1 tl vaniljasokeria
Suklaaganache:
100 g tummaa suklaata
100 g kermaa
Reunoille:
3 dl kuohukermaa
n. 50 g mascarponea
tomusokeria maun mukaan
Päälle:
kindersuklaamunia
suklaakarkkeja
keksejä
appelsiiniviipaleita

 Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Pohjan paistoin tällä kertaa halkaisijaltaan 20 senttisessä vuoassa.
  Valmista mangotäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta valutetut mangot sauvasekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon mangosose sekä mascarpone. Makeuta maun mukaan tomusokerilla ja mausta vaniljasokerilla. Kuumenna mangojen sokeriliemi kiehuvaksi ja sulata siihen vedestä puristetut liivatelehdet. Anna seoksen jäähtyä hetkisen ja kaada sitten ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen.
  Valmista suklaatäyte. Sulata suklaa varovasti mikrossa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon ensin sula suklaa ja vatkaa sitten joukkoon mascarpone. Jos suklaatäyte jähmettyy liian nopeasti, voit notkistaa sen sekoittamalla joukkoon pikkutilkan kermaa.
  Leikkaa pohja neljäksi ohueksi levyksi. Vuoraa pohjan paistamiseen käytetty vuoka tuorekelmulla ja nosta vuokaan kakkulevy. Levitä päälle puolet mangotäytteestä. Nosta päälle seuraava kakkulevy, levitä päälle suklaamousse. Päälle vielä kakkulevy, loppu mangomousse sekä päälle vielä viimeinen kakkulevy. Kääri kakku kelmuun ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään. 
  Kumoa kakku alustalle. Valmista suklaaganache. Rouhi suklaa pieneksi rouheeksi ja laita kulhoon. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen (ei kuitenkaan kiehuvaksi). Lisää puolet kermasta suklaan joukkoon. Odota noin 30 sekuntia ja sekoita hyvin. Lisää loppu kerma vähän kerrallaan samalla sekoittaen, kunnes suklaaganache on sileää. Anna jäähtyä pikku hetkisen ja valuta ganache varovasti kakun päälle.
  Vatkaa reunoille tuleva kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja vatkaa, kunnes vaahto on sopivan napakkaa. Mausta maun mukaan tomusokerilla.
  Koristele kakku. 




Samaan syssyyn voisi varmaan kertoa kuntoutuskuulumisia. Ensimmäinen viikko on takana ja pakko tunnustaa, että oon kyllä aika poikki. Aamulla en tahtonut sängystä päästä ylös kipujen vuoksi, mutta ne onneksi helpottivat, kun vihdoin pääsin liikkeelle. Yritin käydä tytön kanssa vaatekaupoilla, mutta lopputulema oli se, että minä istuin jakkaralla keskellä urheiluvaateosastoa ja tyttö seilasi pitkin osastoa mieluisia vaatteita etsien. Ei musta kauheasti ollut apua siinä hommassa. 

Mutta vaikka uupu onkin, niin uskon tuosta kuntoutuksesta olevan hyötyäkin. Jo nyt olen saanut uusia jumppavinkkejä ja seitsemän vuoden tauon jälkeen uskalsin taas leikkiä väreillä ja pensseleillä. Maalaus- ja piirustushommat jäivät, kun käsien ja silmien yhteistyö alkoi vaikeutua. Hieman pelotti ottaa pensseliä käteen, mutta kun vauhtiin pääsin, niin oli se aika kivaa! Täytyisi vaan oppia olemaan itselleen armollinen ja hyväksyä se, ettei kädenjälki ole aina ole sitä mitä haluaisi. 

Innolla odotan uutta viikkoa ja mitä kaikkea se tuo tullessaan.  

6 kommenttia:

  1. Ihan turhaan olet itkun päästänyt, kakku ON kaunis ja herkullisen näköinen runsaan koristelunsa kera! Ottaisin ainakin kolme isoa palaa heti :D Niin se aika rientää, tuntuu kamalalta ajatella että meilläkin mopoikä lähenee ja kohta ollaan sydän syrjällään katsomassa ikkunasta kun kotoa lähdetään ajelemaan. Kamala ajatus!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ♥

      Tyttö saisi ajaa mopokortin, mutta vielä ei ole ehtinyt. Hirvittää hirveästi päästää lasta tuonne liikenteen sekaan. Mutta kai se pärjää, vaikka itseäni pelottaakin.

      Poista
  2. Onpas herkullisen näköinen! Tätä täytyy kokeilla :P

    VastaaPoista
  3. Upea kakku upealle nuorelle neidolle!!! ♥ Taiteellinen silmä on kyllä periytynyt äidiltä tyttärelle. Ihaillen aina katselen E:n ottamia valokuvia, upeita!!! ♥
    Ja tsemppiä kuntoutukseen!! Hyvä että on ollut apua. Mutta raskasta se varmasti on, sen uskon!!! Tsemppiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne. ♥ Emmasta on kyllä tullut taitava kuvaaja ja ihanan innostunut on kameran kanssa leikkimään. Kyllähän sekin kuntoilusta käy, kun rämpii metsissä kameran kanssa. Ja josko se olisi vähän turvallisempi harrastus kuin jalkapallo. :D

      Vielä täytyisi viikko jaksaa sinnitellä, vaikka aika rankkaa on. Jaksaa, jaksaa....

      Poista