3. joulukuuta 2016

Ryhmä Hau-kakku piparkakku-suklaatäytteellä

Miehen työkaverin tyttö juhli tänään syntymäpäiviään ja toivoi kovasti Ryhmä Hau-kakkua. Kakusta täytyi löytyä Kaja-hahmo. Noiden hahmojen tekeminen on vielä opettelun asteella, mutta kuulemma oli tarpeeksi Kajan näköinen. Paras kiitos tässä kakussa oli päivänsankarin sanat: "Tämä on juuri sellainen kuin toivoinkin." Awww... Niin ihana tyttö. ♥ 

Kakun täytteitä mietittiin yhdessä päivänsankarin äidin kanssa. Toiveissa oli suklainen kakku, jossa maistui myös piparkakku. Piparimuruja en uskaltanut täytteeseen laittaa, etteivät mene pehmeäksi mössöksi, joten tein toiseen väliin suklaisen moussen piparkakkurahkalla. Piparin maku on aika voimakas, mutta kyllä se suklaakin kakusta löytyy. Mousseen käytin Fazerin vaaleaa maitosuklaata. Toivottavasti kakku kelpaa myös makunsa puolesta! Kakkupohjan tein taas kerran punnitusmenetelmällä 24 sentin vuokaan. 

Muuten kakun tekeminen sujui ihan ok, mutta päälle tulleen massan kanssa oli ongelmia. Massa kuivui silmissä ja alkoi halkeilla. Tassun jäljillä ne sai onneksi paikattua. Täytyy muistaa ettei tuota massaa enää käytä päällystämiseen!




Ryhmä Hau-kakku (piparkakku-suklaatäytekakku)

6 munan kaakaokakkupohja
Kostutus:
vaniljasokerilla maustettu maito
Piparkakkumousse:
2 dl vispikermaa
1 prk (200g) piparkakkurahkaa
100 g vaaleaa maitosuklaata
Suklaamousse:
2 dl vispikermaa
100-150 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g vaaleaa maitosuklaata
Suklaakreemi:
200 g voita
3½ dl tomusokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1½ rkl maitoa
Päälle:
600-700 g vaaleanpunaista massaa
tummemman punaista massaa
koristeet sokerimassaa

  Valmista kakkupohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Tämän kakun pohja on tehty halk. 24 senttiseen vuokaan. 
  Kakun täyttäminen: Leikkaa ensin kakkupohja kolmeen osaan. Jos paistoit pohjan irtopohjavuoassa, nosta vuoan reuna kakkupahvin tai tarjoilualustan päälle ja kokoa kakku renkaan sisään. Nosta pohjalevy paikoilleen. Kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla.
  Valmista suklaamousse. Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata pienissä pätkissä välillä hyvin sekoittaen. Voit sulattaa suklaan myös vesihauteessa. Jätä suklaa jäähtymään. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Sekoita sula suklaa tuorejuuston joukkoon. Lisää joukkoon kerma ja vatkaa tasaiseksi vaahdoksi. Levitä vaahto kakkupohjan päälle. Nosta päälle kakkulevy ja kostuta se. 
  Valmista piparkakkumousse. Paloittele suklaa kulhoon ja sulata kuten yllä. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon rahka. Kaada hieman jäähtynyt suklaa ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Levitä mousse kakkupohjan päälle. Nosta päälle viimeinen levy ja kostuta. Peitä kakku kelmulla ja nosta jääkaappiin. Anna tekeytyä mielellään seuraavaan päivään.
  Valmista suklaakreemi. Vatkaa ensin huoneenlämpöistä voita muutamia minuutteja. Lisää joukkoon muut aineet ja vatkaa kunnolla, kunnes kreemi on ilmavaa ja pehmeää.
  Poista kelmu ja rengas. Levitä kakun päälle kreemiä pieni nokare kerrallaan. Nosta kakku jääkaappiin ainakin vartiksi. Kun pinta on kovettunut, levitä päälle toinen kerros kreemiä. Kreemi kannattaa levittää mahdollisimman tasaisesti, jottei massan alla näy kupruja. Anna kreemipinnan jähmettyä vielä ennen massalla päällystämistä.
  Pehmitä massa hyvin ja kauli siitä reilusti kakkua suurempi pyöreä levy. Nosta massa kakun päälle esim. kaulimen avulla. Leikkaa ylimääräinen massa pois. Tee tummemman punaisesta massasta ensin pitkä, lähes kakun ympäri riittävä suikale. Tee saman värisestä massasta rusetti. Käytä kiinnittämiseen esim. elintarvikeliimaa. Tee punaisesta massasta tassuja ja kiinnitä ne kakkuun elintarvikeliimalla tai vesitipalla. Nosta koira päälle. 




Oikein paljon onnea päivänsankarille! ♥ 

2 kommenttia:

  1. Ooh, piparkakku- ja suklaamoussea samassa kakussa.. Tätä on pakko kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu! Piparin maku on tässä aika vahva, mutta kuulemma on hyvää. :)

      Poista